Historiaa ja edesmenneiden muistelua

Pilvisestä ja sadetta enteilevästä säästä huolimatta Vihannin hautausmaalle kokoontui viitisentoista sateenvarjoin varustautunutta henkeä. Tapahtuma aloitettiin kierrellen hautausmaalla Merja Honkakosken (Raahen seurakunnan taloussihteeri ja Vihannin Kotiseutuyhdistyksen johtokunnan jäsen) kertoessa sen historiaa.

Vihannin hautausmaa sai alkunsa vuonna 1689 vihantilaisten saadessa oikeuden haudata vainajat kirkon ympärille. Itse kirkko valmistui vuonna 1691 – kansa kutsui sitä Joosefin kirkoksi ensimmäisen kirkon lattian alle haudatun vainajan Jooseph Eriksson Werkasalon mukaan.

– Hautausmaana oli pieni alue, joka täyttyi nopeasti, Merja kertoi. – Kuolleita oli paljon, koska oli monenlaisia tauteja, nälkävuosia, Pohjan sota ja isovihan aika. Hautausmaata korotettiin useampaan kertaan ajamalla maata päälle, mutta 1880-luvulla se oli täynnä.

Nykyisin kirkon ympärillä on sankarihautojen lisäksi jäljellä enää puolisenkymmentä vanhaa hautakiveä.

Uusi hautausmaa otettiin käyttöön vuonna 1887. Vuonna 1888 keskelle rakennettiin paarihuone, jossa vainajat siunattiin. Paarihuone paloi 1970-luvulla, jolloin sen tilalle rakennettiin nykyisinkin käytössä oleva varasto.

– Hautausmaan kauimmaiseen kolkkaan rakennettiin 1900-luvun alussa leikkuuhuone, jossa tehtiin tarvittaessa ruumiinavauksia. Ne kuuluivat silloin seurakunnalle.

Nykyisen muotonsa lohkoineen, käytävineen, nurmikoineen hautausmaa sai 1950-60-luvuilla kunnostuksen yhteydessä. Vuonna 2001 hautausmaata laajennettiin ja ympärille tehtiin talkootyönä kiviaita.

– Vihannin hautausmaa on kaunis ja hyvin hoidettu.

Taivaan mannaa makeaa

Seuraavaksi ohjelmassa olisivat olleet ortodoksisen papin suorittamat panihida eli vainajien muistopalvelu haudoilla sekä vedenpyhitys, mutta sairastapauksen vuoksi niitä ei voitu tehdä. Niinpä siirryimme diakoni Jarmo Pylkkösen johdolla tšasounaan.

Paikallaolijat sytyttivät tuohuksia eli pitkiä kynttilöitä kuolleiden läheisten muistolle, minkä jälkeen alkoi kanoni eli rukouspalvelu edesmenneiden vainajien puolesta. Kanonissa rukoillaan ja lauletaan, jotta rakkaat vainajat saisivat rauhan ja pääsisivät loppumattoman elämän luo.

Kanonin jälkeen tarjoiltiin kolivaa eli muisteluvehnää, jota nautitaan vainajien muistolle. Koliva oli valmistettu kreikkalaisen perinteen mukaisesti riisistä, kuivatuista pähkinöistä ja hunajasta.

– Koliva symboloi taivaan mannaa makeaa, kertoi Vihannin tšasounan isännöitsijä Ulla Haukka. – Se on vanha ortodoksinen perinne.

Kolivan jälkeen seurasi kiitosakatistos eli ylistysveisu, jossa kiitetään Jumalaa kaikesta, mitä hän meille on antanut. Akatistoksia on kymmeniä erilaisia eri tarkoituksiin. Vihannissa laulettu kiitosakatistos on venäläisen metropoliitta Trifon Turkestanovin vuonna 1929 kirjoittama.

Kauniin muistelutilaisuuden jälkeen tarjoiltiin maittavaa borssikeittoa.

Ulla halusi kiittää yhteistyöstä Raahen seurakuntaa ja Vihannin kotiseutuyhdistystä.

– Ihanaa, että saatiin järjestettyä yhteinen tapahtuma – ollaanhan osa paikallista kulttuuria, samaa kotiseutua.

Teksti ja kuvat: Kirsi-Maria Hiltunen