Seurakuntavaalit 2026: Anna äänesi kuulua!

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit toimitetaan neljän vuoden välein. Syksyllä 2026 valitaan jälleen uudet edustajat myös Raahen seurakunnan kirkkovaltuustoon.

Seurakuntavaalit ovat ennen kaikkea paikalliset vaalit, joissa seurakuntalaiset valitsevat joukostaan henkilöt suunnittelemaan ja linjaamaan toimintaa seuraavalle nelivuotiskaudelle. Seurakuntavaaleissa pääset vaikuttamaan oman seurakuntasi ja samalla usein myös kotiseutusi tulevaisuuteen. Kun äänestät tai asetut ehdolle, olet edustamassa arvojesi mukaista toimintaa.

Tärkeät päivämäärät

  • Ehdokasasettelu päättyy tiistaina 15.9.2026 klo 16
  • Ennakko- ja kotiäänestys ti 3.– la 7.11.2026
  • Varsinainen vaalipäivä sunnuntaina 15.11.2026

Mitä kirkkovaltuusto tekee?

Kirkkovaltuuston keskeisiä tehtäviä ovat muun muassa

  • kirkollisverosta päättäminen,
  • toiminta- ja taloussuunnitelman sekä tilinpäätöksen hyväksyminen,
  • investoinneista ja kiinteistökaupoista päättäminen,
  • uusien virkojen perustaminen,
  • joidenkin viranhaltijoiden valinta,
  • luottamushenkilövalinnat sekä
  • johto- ja ohjesääntöjen hyväksyminen.

Kun vaaleissa valittu kirkkovaltuusto kokoontuu ensimmäisen kerran, se nimeää jäsenet myös muihin toimielimiin, kuten kirkkoneuvostoon ja lähikirkkoalueiden toimintaryhmiin. 

Kuka voi ryhtyä ehdokkaaksi?

Ehdokkaaksi voi lähteä kuka tahansa, joka

  • on kirkon konfirmoitu jäsen,
  • on täyttänyt 18 vuotta vaalipäivään 15.11.2026 mennessä,
  • on antanut kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta,
  • on tunnettu kristillisestä vakaumuksesta (kuuluu kirkkoon ja haluaa rakentaa kirkon tulevaisuutta) ja
  • ei ole vajaavaltainen (tarkoittaa oikeudellista asemaa, jossa henkilöllä ei ole oikeutta hallita omaisuuttaan eikä tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia).

Ehdokkaana ei voi olla seurakunnan viranhaltija tai työntekijä. Ehdokkaaksi on asetuttava 15. syyskuuta mennessä.

Kuinka asettua ehdolle?

Ehdokkaaksi asetutaan valitsijayhdistysten kautta. Valitsijayhdistysten taustalla on usein jokin herätysliike tai poliittinen puolue, usein myös jokin teema tai ajatusmaailma. Tavoitteiltaan kiinnostava lista voi löytyä esimerkiksi nykyisten luottamushenkilöiden kautta.

Raahen seurakunnassa on kolme valitsijayhdistystä: Yhteinen seurakunta - Sana kuuluu kaikille, Kristillisten perusarvojen puolesta ja Kirkko lähellä ihmistä.

Lisätietoja Kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston toiminnasta ja kokoonpanosta loydät Raahen seurakunnan pääteksenteko -sivulta TÄSTÄ.

Jos sopivaa valitsijayhdistystä ei löydy, sellaisen voi perustaa myös itse. Ehdokkaita voi asettaa valitsijayhdistys, johon kuuluu vähintään 10 seurakunnassa äänioikeutettua jäsentä. 

Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on toimitettava Raahen seurakunnan kirkkoherranvirastoon (os. Sovionkatu 1, 92100 Raahe) viimeistään 15.9.2026, jolloin ehdokasasettelu päättyy. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjan voit noutaa Raahen seurakunnan kirkkoherranvirastolta, tai ladata TÄSTÄ.

Lisätietoja seurakuntavaaleista löydät EVL:n seurakuntavaalit 2026 -sivustolta TÄSTÄ.

Ehdokaslistat 2026

I Yhteinen seurakunta - Sana kuuluu kaikille -ehdokaslista

Ehdokaslista on poliittisesti sitoutumaton. Ehdokkaat ovat taustaltaan eri herätysliikkeistä, puolueista sekä sitoutumattomia. Ehdokaslistassa korostetaan, että kristillinen työ ja puoluepolitiikka eivät sovi yhteen.

2. Haapaniemi Pentti, Mattilanperä
3 Hiltunen Kirsi-Maria, Ruukki
4. Härkönen Pirjo, Pattijoki
5. Joki-Tokola Kirsti, Ruukki
6. Kankaala Hanna, Alpua
7. Kankaanpää Pekka, Raahe
8. Karhu Vesa, Piehinki
9. Karppinen Aimo, Arkkukari
10. Kastell Harri, Arkkukari
11. Kellola Sari, Raahe
12. Kokkola Tarmo, Raahe
13. Korkiakoski Outi, Raahe
14. Lumiaho Mikko, Raahe
15. Luoma Heli, Ruukki
16. Maliniemi Arja, Raahe
17. Nivala Matti, Paavola
18. Nordström Julius, Raahe
19. Ojanperä Vesa, Siikajoenkylä
20. Pasanen Seija, Raahe
21. Peltoniemi Heikki, Raahe
22. Pietilä Kari, Lasikangas
23. Rostedt Janne, Raahe
24. Rytinki Timo, Pattijoki
25. Salonsaari Pentti, Raahe
26. Skog Rea, Raahe
27. Suonsivu Pyry, Raahe
28. Takkunen Päivi, Lasikangas
29. Tornberg Markus, Raahe
30. Tuomikoski Riikka, Raahe
31. Törmikoski Jari, Lumimetsä
32. Valtanen Pirkko, Raahe
33. Visuri Maria, Saloinen
34. Hukka Sini, Arkkukari
Yhteensä 33 ehdokasta

II Kristillisten perusarvojen puolesta -ehdokaslista

Haluamme rakentaa Raahen seurakuntaa Jumalan sanaan ja luterilaiseen uskoon perustuen. Kristuksen kaste- ja lähetyskäsky ohjaa seurakunnan ydintehtävää. Tahdomme pitää seurakunnan kirkot elävinä ja huolehtia rikkaasta jumalanpalvelus- ja musiikkielämästä koko Raahen ja Siikajoen alueella. Tärkeitä ovat myös varhaiskasvatus, diakonia sekä vastuullinen taloudenhoito. Ehdokkaita yhdistää vanhoillislestadiolainen herätysliike.

35. Aulakoski Antero, Raahe
36. Havia Risto, Raahe
37. Hyväri Maria, Pattijoki
38. Hyväri Kari, Siikajoenkylä
39. Jokitalo Sofia, Saloinen
40. Jokitulppo Kristiina, Vihanti
41. Keinänen Reijo, Raahe
42. Klaavo Helena, Revonlahti
43. Korva Linda, Luohua
44. Laurila Pekka, Revonlahti
45. Lehto Eveliina, Paavola
46. Lepistö Lauri, Raahe
47. Mehtälä Kari, Ruukki
48. Mehtätalo Markku, Karinkanta
49. Pasanen Seppo, Raahe
50. Pelkonen Kaisa, Pattijoki
51. Pöyskö Jani, Paavola
52. Sivula Veli-Martti, Pattijoki
53. Toppila Sirpa, Siikajoenkylä
54. Veteläinen  Ritva, Olkijoki
55. Yrjänä Aune, Ruukki
56. Yrjänä Sirkka, Ruukki
Yhteensä 22 ehdokasta    

III Kirkko lähellä ihmistä - ehdokaslista

Haluamme rakentaa avointa, yhdenvertaista ja yhteisöllistä seurakuntaa, jossa jokainen ihminen kohdataan arvokkaana ja tasavertaisena. Korostamme lähimmäisen rakkautta, heikommassa asemassa olevien tukemista, vastuuta ympäristöstä sekä avointa ja suvaitsevaa seurakuntaelämää. Haluamme vahvistaa seurakunnan diakoniatyötä, yhteisöllisyyttä ja kaikkien mahdollisuutta osallistua seurakunnan toimintaan.

57. Huhtamäki  Mika, Lampinsaari
58. Knuutila Salme, Raahe
59. Kotisaari Kirsi, Raahe
60. Flink Vesa, Raahe
61. Nikula Pauli, Vihanti
62. Huhtamäki Birgitta, Raahe
Yhteensä 6 ehdokasta  

Lisätiedot:

  • äänioikeutettujen lukumäärä 16 160
  • valittavien lukumäärä 29
  • valitsijayhdistysten lukumäärä 3
  • ehdokkaiden määrä 61
  • ehdokkuudesta luopuvien määrä 17
  • äänestyksen päättymisajankohta 15.11.2026 klo 20

Lataa ehdokaslistan excel-tiedosto TÄSTÄ.

Vaalikone auttaa löytämään ehdokkaita, joiden näkemykset ovat lähimpänä omiasi. Tee vaalikone ja tutustu ehdokkaisiin helposti.
Vaalikone löytyy EVL:n sivuilta TÄSTÄ. 

Ennakkoäänestyspaikat

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 3.11.–7.11.2026 joka päivä Raahen seurakuntakeskuksessa, kokoustila Brahe, Sovionkatu 1, Raahe kello 9–18, sekä alla olevissa ennakkoäänestyspaikoissa määrättyinä aikoina.


Ti 3.11.2026 
Vihannin seurakuntatalo, Onnelantie 10, Vihanti, klo 9–18.
Siikajoen Komppalinna, Jaakontie 1, Siikajoki kello 9–12.
Siikajoen lukio, Opintie 1, Ruukki, kello 11–12.


Ke 4.11.2026 
Paavolan seurakuntatalo, Paavolantie 42, Paavola, kello 9–18.
Laitosäänestys, Raahen sairaala os 2, Rantakatu 4, Raahe, kello 12–14.
Koulutuskeskus Brahe, Tervahovinkatu 2, Raahe, kello 10.30.–12.15.
Raahen porvari- ja kauppakoulu, Merikatu 2, Raahe, kello 10.30.–12.00.


To 5.11.2026 
Ruukin seurakuntatalo, Heikinkuja 2, Ruukki, kello 9–18.
Revonlahden kirkko, Niemitie 3, Revonlahti, kello 9–12.
Saloisten seurakuntatalo, Kirkkoherrantie 17, Saloinen kello 9–12.
Raahen lukio, Merikatu 1, Raahe, kello 9.15.–11.45.


Pe 6.11.2026 
K-Citymarket Raahe, Ollinkalliontie 2, Raahe, kello 9–18.
Prisma Raahe, Mettalanväylä 1, Raahe, kello 9–18. 
S Market Pattijoki, Sotaplassintie 2, Pattijoki, kello 9–18.


La 7.11.2026 
K-Citymarket Raahe, Ollinkalliontie 2, Raahe, kello 9–16.
Prisma Raahe, Mettalanväylä 1, Raahe, kello 9–16. 
S Market Pattijoki, Sotaplassintie 2, Pattijoki, kello 9–16.


Kiertävä matkailuauto/ennakkoäänestysauto:

Ti 3.11.2026 
Gunnarin kartano, Kaivoskatu 9, Lampinsaari kello 9–11.
Alpuan nuorisoseuran piha, Alpuantie 38, Alpua kello 12.30–14.30.
Luohuan koulun piha, Kupsalankuja 7, Luohua kello 16–18.
Ke 4.11.2026 
Jokelan kylätalon piha, Jokelankyläntie 12, Pattijoki kello 9–11.
Olkijoen kylätalon piha, Impolantie 105, Pattijoki kello 12.30.–14.30. 
Karinkannan nuorisoseuran piha, Karinkannantie 13a, Karinkanta kello 16–18.
To 5.11.2026 
Tikkalan koulun parkkipaikka, Martikkalantie 7, Mattilanperä kello 13–15.
Kopsan seurantalon piha, Kopsantie 41, Kopsa kello 16–18.


Kotiäänestys

Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Hänen tai valitsemansa henkilön on ilmoitettava kotiäänestyspyyntö vaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse kirkkoherranvirastoon viimeistään 30.10.2026 ennen kello 16.00. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja. Kotiäänestykseen ilmoittautumislomakkeita on saatavana kirkkoherranvirastosta ja vaalien verkkosivuilta Vaaliasiakirjat - EVL Plus. Tavan-omaisten aukioloaikojen lisäksi kirkkoherranvirasto/seurakuntatoimisto on avoinna 30.10.2026 kello 16.00 saakka. Kirkkoherranviraston puhelinnumero on 08 2132 610.


Lisätiedot:
Huom. Kotiin ei jaeta ilmoituskortteja seurakuntavaaleista. 
Muista ottaa henkilöllisyystodistus mukaan äänestyspaikalle.

Vaalilautakunnan kuulutukset 2026

Vaalilautakunnan poytakirja: nettikuulutus ennakkoäänestyksestä 2026