Luonto ja rukous antavat voimaa

Luonto ja rukous antavat voimaa

Ruukkilaiselle Kerttu Tirille luonto ja rukous ovat elämän kantavia voimia. Maatilan lapsena Kerttu oppi pienestä pitäen olemaan ulkona luonnossa. Lapset auttoivat monissa maatalon töissä, esimerkiksi heinän teossa.

– Koko perhe oltiin päivät ulkona pellolla ja syötiin eväätkin siellä.

Nykyisin Kerttu asuu omakotitalossa ison pihapiirin keskellä. Kotona riittää ulkopuuhaa: on kasvimaa, marjapensaita, perennoja, ympärillä peltoa ja metsää, josta kerätä marjat ja sienet.

– Tuntuisi aivan kauhealta, jos pitäisi muuttaa kaupunkiin. Haluan olla ulkona, touhuta siellä. Nautin, että on ympärillä avaruutta.

– Olen ulkoihminen. Jos ei joskus kerkiä ulos, kaipaa sinne. Kun on maalla ikänsä asunut ja elänyt, aina huomioi luonnon ja mitä siellä tapahtuu.

Luonto antaa Kertulle iloa ja voimaa. Kävelylle voi jättää murheet ja mieli kirkastuu. Kiireisiä Kerttu neuvoo menemään metsään rauhoittumaan.

– Se on ihan tutkittukin, että luonnosta saa voimaa. Kun menee metsään, se rentouttaa. Monesti luonnossa tulee herkkä hetki ja tulee mieleen se kiitoksen aihe, kun on saanut olla näinkin terve.

Musiikista pitävälle Kertulle luonto on myös musiikkielämys.

– Luonto puhuu, se on kuin musiikkia. Esimerkiksi sadepisaroiden tippuminen!

Kerttu toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät luonnon tärkeyden eivätkä tuhoaisi sitä.

– Meidän kaikkien pitäisi ymmärtää luontoarvot. On ikävää, kun niin paljon saastutetaan. Vaikka tuntuu, että täällä kaivataan vain rahaa, silti tämä maailma on Jumalan maailma.

Kerttu ei kaipaa maailmalle.

– Mikä rikkaus meillä on, että on tämmöinen luonto. Suomen luonto, se on jokapäiväinen kiitoksen aihe.

Rukous on aina ollut Kertulle luonnollista.

– Olen kokenut, etten voi elää ilman rukousta. Jos vaikka mielen päällä on jotain enkä saa unta, luen Isä meidän rukouksen ja Herran siunauksen, niin uni yleensä tulee.

Kertun ollessa lapsi isä neuvoi laittamaan iltaisin kädet ristiin ja rukoilemaan. Saman Kerttu on opettanut omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

– Ne oli sellaisia hyviä hetkiä ne iltarukoukset, Kerttu kertoo liikuttuneena.

Kertun aviomies kuoli joitain vuosia sitten pitkäaikaiseen sairauteen. Ystävien rukous ja luonto auttoivat vaikeina hetkinä.

Kerttu löysi rinnalleen uuden ystävän, jolla on samanlaiset elämän arvot kuin hänellä. Yhdessä he käyvät luonnossa ja kirkossa hiljentymässä ja rauhoittumassa.

 – Meillä on sellainen tapa, että joka ilta halataan ja sanotaan yhteinen rukous. Sitten on hyvä käydä levolle.

Haastattelu teki Kirsi-Maria Hiltunen