Uutislistaukseen

Kuorolaulusta iloa ja hyvinvointia

Kiitollisuuden aalloilla messu.jpeg

Raahen kirkkokuoro esiintymässä Kiitollisuuden aalloilla -messussa osana Oulun hiippakunnan lähetysjuhlia Raahessa.

Yhdessä laulaminen lisää tutkitusti ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Raahen seurakunnan kuoroissa pääset laulamaan yhdessä toisten kanssa.

Olen saanut tänä syksynä nauttia kuoromusiikista niin laulajana, kuoronjohtajana kuin kuulijanakin. Kuorolaulu on ihan paras harrastus! Suosittelen sitä jokaiselle. Hyviä puolia on niin paljon: musiikista nauttiminen, itsensä haastaminen, kehittyminen… Kuoroharjoitukset viikoittain toistuvana tapaamisena luovat merkityksellisyyttä. On jotain, mitä odottaa ja paikka, jossa minua tarvitaan. Kuorokaverit oppivat nopeasti tuntemaan toisensa, ja poissaolijaa osataan kaivata.

Raahen seurakunnassa on monenlaisia kuoroja ja lauluryhmiä. Viikoittain harjoittelevat lapsikuorot, joissa on yhteensä yli 100 laulajaa. Omalla vastuullani on tällä hetkellä Siikajoenkylän sekä Ruukin lapsikuorot. Kuorojen kanssa laulamme monenlaisissa seurakunnan tilaisuuksissa. Ruukin lapsikuoron kanssa olemme vierailleet seurakuntatalon viereisessä palvelukodissa. Jokaviikkoiset harjoitukset ovat omien kuorojeni lisäksi Vihannin sekä Raahen kirkon lapsikuorolla, nuorten kuorolla, naiskuoro Tuulilla sekä kirkkokuorolla.

Myös esimerkiksi ruuhkavuosia elävät tai kiireiset eläkeläiset voisivat haluta laulaa yhdessä. Seurakunnassa tarjoamme myös mahdollisuuden laulaa projektikuoroissa. Näiden kuorojen harjoitukset tähtäävät yleensä johonkin tiettyyn esiintymiseen, ja harjoituksia järjestetään tarpeen mukaan. Siikajoenkylän projektikuoro on avustanut jumalanpalveluksissa ja yhteislaulutilaisuuksissa. Kuoro tulee osallistumaan myös Siikajoen kirkon 325-vuotisjuhlamessuun ensimmäisenä adventtisunnuntaina tämän vuoden lopussa. Paavolan ja Vihannin alueen kuorolaulusta kiinnostuneille haluamme tarjota myös mahdollisuuden laulaa projektikuorossa. Jos olet halukas tuomaan lauluäänesi yhteiseen projektiin, ole yhteydessä meihin kanttoreihin!

Kuorolaulu ei aina tarkoita äänissä laulamista ja haastavien stemmojen opettelua. Kuorossa laulaminen on myös yhdessä tekemistä, toisten kuuntelemista ja kuoronjohtajan seuraamista. Kuorossa ei tarvitse olla taitava soololaulaja, sillä kuoro soi parhaiten silloin, kun kaikkien laulajien äänet sointuvat yhteen. Kuoro on yksi instrumentti, jota kuoronjohtaja soittaa, samalla tavalla kuin vaikkapa kitara tai viulu ovat soittajansa instrumentteja.

Parasta kuorolaulukokemustani on vaikea valita. Voisiko se olla monisataapäisen kanttorijoukon kuorolaulu suuressa kirkossa, neliäänisesti laulettu virsi haudan äärellä vai lapsikuoron ja palvelukodin asukkaiden yhteislaulu? Parasta on mahdoton valita. Kaikissa näissä tuntuu musiikin voima ja Jumalan suuri lahja.

Teksti: Johanna Simonen
Kuva: Seija Helomaa

Wed Sep 23 08:18:40 EEST 2026