Uutislistaukseen

Haudan hoito on omaisten ja seurakunnan yhteispeliä

Kuvassa hautakivi ja sen edustalla olevat kukat.

Hautausmaiden töitä rytmittää vuoden ajat. Alkukesästä siivotaan, talven aikana haudatut haudat kunnostetaan, siirretyt kivet asennetaan, vesilinjat avataan ja penkitkin ilmestyvät hautausmaille. Vuodenajat ovat muuttuneet viime vuosina haasteellisemmiksi. Lunta on vähän, lämpötila seilaa pakkasesta vesisateisiin. 

Routavaiheen pitkittyessä töiden aloitus viivästyy. Vesilinjoja ei voida avata, kun putkisto on maan alla jäässä. Hautojen kunnostuksia ei voida aloittaa, kun routa pysyy pitkään hautakumpujen alla eikä maa pääse painumaan.

Haudan kaivu, peitto ja kunnostus suoritetaan aina seurakunnan toimesta.
Omaisten toiveesta hautaa voidaan peittää käsin (esim. arkun verran), jos työ voidaan suorittaa turvallisesti. Seurakuntamestari tekee päätöksen hautakohtaisesti kaivuun yhteydessä.

Seurakunta laittaa haudalle väliaikaisen ristin, maan annetaan painua ja tiivistyä ennen hautakiven asennusta. Kukkalaitteet ja havut poistetaan kukkien lakastuttua, myöhemmin kummut tasataan ja paikalta nostetut kivet asennetaan paikoilleen. 

Hautakivet ovat omaisten omaisuutta, ja heidän vastuulla on varmistaa että hautakivi on turvallisesti asennettu. Kaatumaisillaan oleva kivi on vaarallinen kaikille hautausmaalla vieraileville. Pahoin kallistuneita kiviä on merkattu kylteillä. Seurakunta ei oikaise kiviä, oikaisuja suorittavia tahoja voi tiedustella seurakuntamestareilta.
Uusien hautakivien asennusaika on 15.6.–31.10. Kiviliike anoo asennusluvan ja -ajan seurakunnalta.

Uusia haudanhoitosopimuksia tehdään vuoden alusta juhannukseen saakka.
Sopimushaudat on merkitty: vihreä pitkäaikainen, keltainen kesä- ja punainen kasteluhoito. 

Pitkäaikaisten sopimusten ja kesähoitojen hoitoon kuuluu hautapinnan hoito, hautakiven harjaus, kukkapesän multien vaihto ja lannoitus, biohiili (sitoo ja luovuttaa vettä ja ravinteita), sopimuksen mukainen kukkaistutus (juhannukseen mennessä), kukkien hoito (siistaus, kastelu, kasvinsuojelu, ilmaus). 

Kasteluhoitoon kuuluu kukkien kastelu ja lannoitus. Omaisten on huolehdittava, että kukkapesä eli multa-ala on hyvässä kunnossa. Jos multa on kovaa ja tiivistä, ei kasteluvesi pääse imeytymään kukkapesään eikä kastelusta ole mitään hyötyä. 
Kastelut hoidetaan 10.6. – 31.8. (-15.9. vaihtelee sään mukaan).

Haudalle kannattaa esineitä tuoda harkiten ja merkattuna esim. hautapaikkatiedolla tai nimellä. Erityisesti kevyet esineet - muoviset hautamaljakot - voivat kulkeutua tuulen mukana. Joskus pienet lapset ihastelevat koristeita ja vahingossa palauttavat ne väärälle kivelle. Esineet haittaavat hautausmaan yleishoitoa, eikä niiden säilytys ole sallittua hautakiven takana.

 

Teksti: Tanja Merikanto Kuva: Veera Kupsala

25.6.2025 08.16