Uutislistaukseen

Syväkairaajasta kanttoriksi

Kuvassa Asko Rautakoski seisoo Vihannin kirkon urkujen edessä.

Eläkkeelle jäävä kanttori Asko Rautakoskelle rakkaimmat urut ovat Vihannin kirkossa, sillä niitä hän oli mukana suunnittelemassa 2000-luvun alussa. Kuva: Antti Baas.

Asko on ollut kanttorina 36 vuotta, josta Vihannissa 33,5 vuotta. Seurakunnan historiaa tutkineena hän naurahtaa:
– Olen ollut Vihannissa kanttorina niin kauan, ettei sataan vuoteen kukaan!
Kanttorius ei ollut Askolle itsestäänselvyys. Lukion ja armeijan jälkeen hän oli viitisen vuotta syväkairaajana, matkaten ympäri Suomea maastossa ja kaivoksissa.
– Jonkin verran olin soitellut, niin aloin miettiä, saisiko siitä ammatin. Lähdin ottamaan soittotunteja ja toisella yrittämällä pääsin Oulun konservatorioon opiskelemaan.
Valmistumisen jälkeen Asko oli kaksi vuotta Pyhäjoen kanttorin sijaisena ennen vuonna 1992 alkanutta Vihannin pestiä. Vuonna 2006 Vihannin ja Ruukin seurakunnat yhdistyivät Siikasalon seurakunnaksi, joka puolestaan yhdistettiin Raahen seurakuntaan 2013.
– Ei ole tarvinnut paikkaa vaihtaa, koska seurakuntaliitokset ovat tuoneet muutosta.
Raahen seurakunta saa Askolta kiitosta.
– Isossa seurakunnassa on päässyt tekemään isompia juttuja, kuten kanttorien yhteinen vappukonsertti, jossa päästään jokainen käyttämään omia vahvuuksia.
Myös soitinhuolto toimii, josta Asko kiittää johtavaa kanttoria Jouni Pietiläistä.
– Pienillä seurakunnilla ei ole resursseja pitää niin hyvää huolta soittimista.
Askon aloittaessa kanttorina paperityöt olivat paperitöitä, mutta hiljalleen siirryttiin tietokoneisiin.
– Kirkkoherra toi 1990-luvulla poikansa vanhan tietokoneen minulle, että harjoittelepa tekstinkäsittelyä! Siitä on tultu siihen, että kaikilla on minitietokoneet taskussa. Eipä iso seurakunta voisi toimiakaan ilman tekniikkaa.

Eläkkeelle hyvillä mielin

Vuosien varrella Asko on saanut soittaa kaikilla Raahen seurakunnan seitsemillä uruilla.
– Sujuvasti on juostu kirkosta toiseen! Kaikki urut ovat tulleet tutuiksi.
Rakkaimmat ovat Vihannin kirkkoon vuonna 2008 valmistuneet urut, joita Asko oli suunnittelemassa.
– Jokainen kanttori ei pääse mukaan sellaiseen projektiin!
Laulaminen ja kuorot ovat aina olleet lähellä Askon sydäntä. Aloittaessaan Vihannin kanttorina hän ryhtyi vetämään eläkeläiskuoroa ja aloitti kirkkokuoron, jota johti vuoteen 2020, kuoron eläköitymiseen, asti. Vihannin lapsikuoron hän aloitti 2015.
Kuorolaisia toivotaan mukaan Askon eläkkeellelähtömessuun.
– Haastan mukaan kaikki entiset kuorolaiset, jotta saataisiin iso kuoro! Harjoitukset ehditään pitää vain messuaamuna, mutta tässä tapauksessa määrä korvaa laadun!
Eläkkeelle Asko jää hyvillä mielin.
– Ihan mukavalta tuntuu. Onhan tätä ehditty tehdä. Suhteellisen terveenä olen onneksi pysynyt.
Eläkkeestä huolimatta voi Askon nähdä vastakin kanttorina.
– Esimiehelle lupasin, että voin tarvittaessa auttaa.
Asko asuu perheensä kanssa vuonna 1995 rakentamassaan omakotitalossa Raahessa. Eläkepäivillä on luvassa metsätöitä ja puulämmitystä. Kanttorin työt osuivat juhlapyhiin muiden lomaillessa, mutta nyt myös lapset ja lapsenlapset saavat nauttia enemmän isän ja isoisän seurasta.

 

Teksti Kirsi-Maria Hiltunen.
 

30.4.2025 09.11