Uutislistaukseen

Elämän juhlaa

Kuvassa on tuomipuun kukkia.

Kesäkuun alussa Pattijoella juhlitaan korkeita ikävuosia.

Meillä Raahen seurakunnassa järjestetään vuosittain useita yhteisiä syntymäpäiväjuhlia eri ikäisille seurakuntalaisille. Siikajoella juhlitaan kolmevuotiaita, Raahessa neljävuotiaita ja Vihannissa viisivuotiaita. Kutsun yhteisiin juhliin saavat myös kymppisynttäreitä viettävät, sekä 70, 75, 80, 85 ja 90 vuotta täyttävät. Vihantilaiset ysikymppiset ovat jo muutaman vuoden ajan saaneet kutsun yhteisiin juhliin ja hyvän palautteen kannustamana tänä vuonna tapa laajenee koko seurakunnan alueelle. Kesäkuun alusta alkaen yli 90-vuotiaita seurakuntalaisia onnittelemme kortin välityksellä. Kortin mukana on tieto alueen työntekijöistä, joita voi itse pyytää vierailemaan kotona tai keskustelemaan puhelimitse. Olemme aiemmin pyrkineet ensisijaisesti tavoittamaan yli yhdeksänkymmentävuotiaat puhelimitse, mutta olemme päätyneet muuttamaan käytännön onnittelukortiksi. Päätökseen vaikuttaa erityisesti se, että yhä harvenevalle joukolle löytyy puhelinnumero numeropalvelusta ja myös kiristyneet tietosuojakäytännöt ovat vaikeuttaneet päivänsankareiden tavoittamista. Edelleenkin seurakunnan työntekijät voivat tulla tervehtimään joko kotiin tai keskustella puhelimitse, mutta vastuu yhteydenotosta on nyt päivänsankareilla itsellään. Tiesitkö muuten, että seurakuntamme tiloja voi vuokrata myös merkkipäivän juhlistamiseen. Tiedustelut ja varaukset hoituvat kirkkoherranviraston kautta.

Kesäkuun 4. ja 5. päivä Pattijoella juhlitaan tänä vuonna 70, 75, 80, sekä 85 ja 90 vuotta täyttäviä. Yhteissyntymäpäiväjuhliin henkilökohtainen kutsu Raahen, Pattijoen ja Saloisten alueiden syntymäpäiväsankareille postitetaan viikolla 18. Mikäli kutsua ei sinulle jostain syystä tule, vaikka kuulut seurakuntaan, ota yhteyttä. Juhlissa iloitaan ja kiitetään eletyistä vuosista, voidaan muistella menneitä ja katsoa toiveikkaina myös elämää eteenpäin. Omien kanttoreidemme toteuttaman konsertin aikana kuullaan musiikin ja laulun lisäksi myös lyhyitä puheenvuoroja, ja kahvitilaisuudessa juttuseuraa löytyy omista ikätovereista. Syksymmällä kutsun juhliin saavat Vihannin ja Siikajoen alueiden päivänsankarit. Näissä juhlissa on aina hyvä ja rento tunnelma. Onpa joskus löytynyt vanhoja naapureita, työ- tai koulukavereita, vuosikymmenten jälkeen. Elämää on aina syytä juhlia!


Teksti: Veera Baas

23.4.2025 08.17