Uutislistaukseen

Tervehdys täältä maalta!

seurakuntaemäntä kaulin kädessä.

Siikajoki-Vihanti alueen seurakuntaemäntä Jenni Länkinen

Seurakunnan toiminta on käynnistynyt keittiöiden osalta hyvin tänä syksynä. Muutoksia ja uudistuksia mahtuu vuoteen, jos toiseenkin paljon. Ympäristödiplomin myötä seurakunnan omissa tilaisuuksissa kahvikansa hörppii kahvinsa luomuna.

Kiistellyin asia taitaa tässäkin tapauksessa olla se, mikä merkki olikaan paras ja paljonko niitä höystöjä täyteen Moccamasteriin laitetaan. Pyrimme keittiöllä käyttämään myös luomujauhoja ja -kananmunia, sekä suosimaan lähiruokaa.

Ruukista, Paavolasta ja Vihannista löytyy 500 litran pikakompostorit, joista osa on ollut jo vuoden käytössä, eikä ole tarvinnut tyhjentää vielä kertaakaan. Biojätettä kertyy enimmäkseen kahvinpuruista ja ruuanvalmistusjätteestä. Pyrimme, ettei valmista ruokaa menisi roskiin, vaan saisimme ruoalle aina jatkokäyttöä tai hävikinestomyyntiä.

Paavolassa on menestyksekkäästi pyörinyt hävikkiruokailu kerran kuukaudessa jo vuosien ajan, joten haluamme aloittaa hävikkiruokakokeilun myös Revonlahden seurakuntatalolla. Pyrkimys olisi Revonlahden seurakuntatalolla järjestää ruokailu joka kuukauden viimeinen tiistai, hintaan 4 € / lounas. Ruokailun mahdollistaa Mirja ja Mauno Monton testamenttirahasto niiltä osin, mitä raaka-aineita ei hävikkinä voida hankkia.

Haluamme ja tarvitsemme seurakunnan keittiötoimintaan mukaan myös vapaaehtoisia. Tarkoituksenani olisi kerätä lista vapaaehtoisista, jotka nimenomaan haluaisivat olla mukana avustavissa keittiötöissä. Keittiörinki pyörisi aina yhden syys- ja kevätkauden kerrallaan, kukin vuorollaan emännän apuna. Listaa päivitettäisiin vuosittain elokuussa, jossa kartoitettaisiin haluavatko nykyiset olla mukana seuraavan kauden listassa ja lehti-ilmoituksella etsisimme uutta porukkaa. Aina saa tulla mukaan kesken kauden, sekä lopettaa, jos tuntuu ettei kerkeä tai jaksa.

Keittiötyöt sijoittuisivat Vihanti-Paavola-Ruukki-Revonlahti-Siikajoki akselille, pääsääntöisesti tehtäviä olisi Revonlahden hävikkiruokailussa, mutta mahdollisuuksien mukaan muissakin ruokailuissa ja tapahtumissa. Työtehtävät katsotaan vapaaehtoisen mukaan; tarjoiluun tai tiskiin ei vaadita hygieniapassia, mutta esimerkiksi herkästi pilaantuvan ruoan valmistamiseen vaaditaan. Vapaaehtoiselle kuuluu työpäivänään ilmainen ruoka, mahdollisuus osallistua vuosittaisiin vapaaehtoiskoulutuksiin ja mikä parhainta; vapaaehtoisten jouluruokailuun.

Jos kiinnostuit, niin soita tai laita viestiä numeroon 040 6710 720 / Jenni Länkinen, kerron mielelläni lisätietoja alkavasta keittiöringistä.

Rakkaudesta ruokaan, ja meidän tapauksessamme puhtaaseen, kotimaiseen ja itsetehtyyn ruokaan.

TEKSTI JA KUVA: Jenni Länkinen, Siikajoki-Vihanti alueen seurakuntaemäntä

Tue Oct 01 14:29:00 EEST 2024