Uutislistaukseen

Vapaaehtoispankki vapaaehtoistoiminnan avuksi

vapaaehtoiset jakamassa esitteitä.

Raahen seurakunnassa on monenlaisia vapaaehtoistehtäviä kerhomummosta ulkoiluavustajaan. Anne Laitinen ja Riitta Turunen jakoivat seurakunnan tapahtumailmoituksia ennen Raahen kirkossa vietettyä Majataloiltaa.

Vapaaehtoistoiminnan merkitys seurakunnan toiminnassa on kasvanut, ja se on nostettu myös Raahen seurakunnan strategiaan. Seurakuntalaiset halutaan mukaan seurakunnan toimintaan, työntekijöiden rinnalle.

Vapaaehtoispankki on yksi keinoista, joilla vapaaehtoistoimintaa ja sen koordinointia pyritään helpottamaan. Vapaaehtoispankin nettisivustolla voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi täyttämällä lomakkeen sekä selata avoimia vapaaehtoistehtäviä. Linkki sivustoon löytyy Raahen seurakunnan nettisivujen etusivulta.

Jutun teon hetkellä Vapaaehtoispankista löytyy tehtäviä ympäri seurakuntaa, mm. kerhomummo ja -pappa, messuavustaja, kirkkokaveri, ulkoiluavustaja, yhteisvastuusukkien neuloja, yhteisvastuukerääjä, kerhoavustaja ja lähimmäispalvelija. Tehtäviä pääsee selaamaan alueittain, joten oman lähialueen tehtävät on helppo löytää. Vapaaehtoispankin kalenterinäkymä puolestaan helpottaa löytämään itselle sopivat päivät osallistua toimintaan.

– Vapaaehtoispankki on tarkoitettu kaikille vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille, kertoo kansainvälisen ja vapaaehtoistyön koordinaattori Johanna Hämeenkorpi. – Vapaaehtoispankki mahdollistaa myös uusien vapaaehtoisten rekrytoinnin mukaan toimintaan. Toiveena olisi, että mahdollisimman usea jo toiminnassa mukana olevakin kävisi täyttämässä ilmoittautumislomakkeen, jotta vapaaehtoisten tiedot saataisiin koottua samaan paikkaan.

Vapaaehtoispankista toimintaa organisoivien seurakunnan työntekijöiden on helppo käydä etsimässä vapaaehtoisia ja heidän yhteystietojaan ja näin järjestää tilaisuuksiin apua. Myös toimintaan haluavan seurakuntalaisen on helpompi löytää haluamaansa vapaaehtoistehtäviä.

Uudet perehdytetään

Kun uusi vapaaehtoinen täyttää ilmoittautumislomakkeen Vapaaehtoispankissa, ollaan häneen yhteydessä viikon sisällä rekisteröinnistä ja kerrotaan seurakunnan vapaaehtoistoiminnan erilaisista mahdollisuuksista ja käytännön asioista. Tämän perehdytyksen jälkeen vapaaehtoistoiminnasta kiinnostunut henkilö voi tulla mukaan toimintaan ilmoittautumalla avoinna oleviin tehtäviin. Vapaaehtoistyötä aiemmin tehneet voivat ilmoittautua toimintaan heti rekisteröinnin jälkeen.

Jos lomakkeen täyttäminen netissä ei syystä tai toisesta onnistu, voi kirkkoherranvirastosta tai Johannalta käydä hakemassa paperisen ilmoittautumislomakkeen, jonka täyttämällä ja allekirjoittamalla tiedot lisätään rekisteriin. Avoinna oleviin vapaaehtoistehtäviin voi yhä ilmoittautua suoraan tutulle seurakunnan työntekijälle.

– Otan mielelläni vastaan myös uusia vapaaehtoistoimintaan liittyviä ideoita, Johanna rohkaisee. – Mikäli et löydä Vapaaehtoispankista itselle sopivaa vapaaehtoistehtävää, mutta olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta, voit olla yhteydessä minuun ja voimme yhdessä miettiä sinulle sopivan vapaaehtoistehtävän. Jokaiselle löytyy oma paikka vapaaehtoistoiminnan parissa.

Vapaaehtoispankki on käytössä monissa eri seurakunnissa ympäri Suomea. Raahessa on kyse uudesta jutusta, joten seurakuntalaisten kokemuksia ja mielipiteitä kuullaan mielellään.

– Toivomme seurakuntalaisten antavan palautetta Vapaaehtoispankista aktiivisesti. Palautteen avulla voimme jatkossa kehittää Vapaaehtoispankkia palvelemaan paremmin seurakunnan vapaaehtoisten tarpeita.

 

Teksti ja kuva: Kirsi-Maria Hiltunen

10.10.2023 13.53