Uutislistaukseen

Kohtaamisia ihmiseltä ihmiselle

Marja-Leena Kivilompolo.

Työskentely kukka- ja hautauspalveluyrittäjänä sekä seurakunnalta saatu apu vaikeassa tilanteessa saivat Marja-Leena Kivilompolon opiskelemaan diakoniksi. Hän kannustaa ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä: ”Me ollaan täällä ihmisiä varten.”

Raahen seurakunta oli Marja-Leenalle jo entuudestaan tuttu, sillä hän teki täällä diakonin opintoihin kuuluvan 2,5 kuukauden seurakuntaharjoittelun.

– Tänne oli helppo tulla – harjoittelusta jäi hyvät muistot ja positiivinen kuva, Marja-Leena kertoo. – Tuttujakin oli aika paljon edelleen.

Vaikka asioihin perehtymistä vielä riittää, olo on kotoisa.

– Olen sujahtanut tähän taloon sillä tavalla, että on turvallinen, helppo olo. Tosi kivasti on otettu vastaan, siitä olen kiitollinen. Täällä on hyvä henki.

Marja-Leena johtaa kuuden diakoniatyöntekijän tiimiä, jonka jäsenet ovat ympäri laajaa seurakuntaa.

– Täytyy löytää jotain yhteistä, vaikka ollaan hajallaan, ja pitää yhteyttä, ettei kukaan tunne itseään ulkopuoliseksi. Tykkään työskennellä tiimin kanssa. Olen keskusteleva, mutta tarvittaessa teen päätöksiä, kun pitää tehdä. Sellainen jalat maassa -toimija.

Marja-Leena iloitsee, että Raahen seurakunnassa on monipuolista toimintaa. Seurakunnan työntekijöitä hän kehuu sitoutuneiksi ja työteliäiksi.

– Täällä on sydämen asia, että kauemmillakin alueilla on säännöllistä toimintaa.

Seurakuntalaisia Marja-Leena rohkaisee ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä. Kenenkään ei tulisi miettiä, kelpaako hän.

– Me ollaan täällä ihmisiä varten. Täällä ei kysytä jäsenkirjaa tai elämänkatsomusta. Toivoisin, että kohdattaisiin ihmiseltä ihmiselle.

Työpaikka johdatuksena

Kittilästä kotoisin oleva Marja-Leena on toiminut ison osan elämästään kotiäitinä, hoitaen suurperheen lapsia ja kotia. Kotiäitiys on opettanut paljon, esimerkiksi miten missäkin tilanteessa kannattaa reagoida.

– Perhe on kouluttanut minua enemmän kuin mikään koulutus. Tilanteita tulee ja menee. On huomannut, ettei voi jäädä odottelemaan, vaan pitää toimia.

Kolarissa Marja-Leena pyöritti miehensä kanssa kukka- ja hautauspalvelua ja ruokatoimintaa. Asiakkaiden kanssa työskennellessään Marja-Leenalle tuli tunne, että seurakunnalla olisi hyvä olla töissä. Tämä tunne vahvistui oman lapsen sairastuessa vakavasti.

– Kaipasimme tukea ja seurakunta oli ensimmäisenä auttamassa. Avusta jäi hyvät muistot.

Niinpä Marja-Leena lähti opiskelemaan diakoniksi ja valmistui vuonna 2014. Työssään diakonit auttavat ihmisiä, mikä voi käydä henkisesti raskaaksi. Marja-Leena peräänkuuluttaa inhimillisyyttä.

– Koko maailmaa ei yksi ihminen voi pelastaa. Riittää, kun tekee sen, mikä on siinä kohtaa edessä. Se pieni siivu, jonka tekee sydämellä jokaisen ihmisen kohdalla, pitäisi riittää.

Ennen Raahen seurakuntaan tuloaan Marja-Leena työskenteli mielenterveystyöstä vastaavana diakonina Rovaniemen seurakunnassa, Ounasvaaran alueella. Mielenterveystyön ensiapuohjaajana Marja-Leena piti koulutuksia aiheesta.

Marja-Leena viihtyi työssään, mutta muuttuneen perhetilanteen takia haluttiin päästä lähemmäs Oulua.

– Tämä työpaikka tuli johdatuksena.

Uudeksi kotipaikaksi valikoitui jo entuudestaan tuttu Lumijoki, josta on lyhyt matka sekä Ouluun että Raaheen.  Suurin osa aikuisista lapsista asuu perheineen tällä seudulla, joten siinäkin mielessä muutto oli odotettu.

– Tämä on toive, mikä toteutui, että pääsee lähemmäs heitä.

Teksti ja kuva Kirsi-Maria Hiltunen

15.8.2023 15.19