Uutislistaukseen

Hengellisyys huomioon hoidossa

tulppaaneja, puu ja pupu nurmikolla piirros.

Taina kannustaa kaikkia kiinnostuneita tulemaan paikalle, sillä kaikki meistä vanhenemme ja kuka tahansa voi sairastua muistisairauteen. Erityisen tärkeä tilaisuus on hoitohenkilökunnalle sekä vanhusten ja muistisairaiden omaisille, sillä heidän merkityksensä potilaan kokonaisvaltaisessa huomioimisessa on tärkeä.

– Omaisten osallistuminen muistisairaan läheisen pitkäaikaishoitoon on yhä THL.n mukaan harvinaista. Vuoropuhelu omaisten ja hoitohenkilökunnan välillä ei aina kehity parhaaksi mahdolliseksi, vaikka kaikilla on yhteinen tavoite, että muistisairaan olisi hyvä olla. Pitäisi keskustella enemmän siitä, mikä on kullekin hyvä elämä. Hengellisen vakaumuksen tarpeet eivät katoa mihinkään sairauksien myötä.

Hoidon pitäisi nojautua hoitotahtoon, joka sisältää arjen toiveita: minkälainen on minun näköinen elämä. Harva vain on kirjannut hoitotahtoaan. Muistisairauden edetessä toimintakyky heikkenee ja ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, mikä potilaalle on tärkeää.

Tutkimusten mukaan henkinen ja hengellinen tuki lisää toivoa ja auttaa tunnehallinnassa sekä kivun lievityksessä. Jollekin tuki voi tarkoittaa musiikkia tai merelle katsomista, toiselle jumalanpalveluksen kuuntelua radiosta ja uskonnollisia keskusteluja. Potilaan henkilöhistorian ja arvojen huomioiminen on tärkeää.

– Nämä on lopulta pieniä juttuja, joilla voidaan lisätä turvallisuuden tunnetta.

Hoitotyön ydin usko, toivo ja rakkaus

Tainalla on laaja kokemus hoito- ja mielenterveysalalta. Hän on mielenterveyshoitaja sekä muistisairauteen ja vanhustyöhön erikoistunut sairaanhoitaja. Lisäksi Taina on työskennellyt Omaishoitajaliitossa ja Muistiliitossa. Tällä hetkellä hän on pätevöitymässä diakonissaksi.

– Hengellinen tuki on aina ollut minulle sydämen asia.

Kokonaisvaltainen hoito ottaa huomioon fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen, henkisen ja hengellisen puolen. Taina painottaa, että hoitoalalla lähimmäisenrakkaus on tärkeää.

– Se, että ihminen on toiselle ihminen; että huomio ihmisen kokonaisuutena ja hyväksyy sellaisena kuin on, tekee hoitajasta taitavamman. Hoitotyön ydin on usko, toivo ja rakkaus. Jos on hyvä mieli ja uskoa ja toivoa, näkee ihmisessä toipumisen.

Joskus työntekijän omat arvot voivat olla esteenä tai hoitaja voi ajatella, ettei henkinen ja hengellinen puoli kuulu hänelle. Myös kiire, vaihtuvat hoitajat ja sijaiset sekä johtajien tuen puute voi vaikeuttaa kokonaisvaltaista huomioimista.

– Ammatillinen ja eettinen hoitaja tunnistaa oman maailmankuvansa ja vakaumuksensa ja pystyy ottamaan huomioon toisen hengellisyyden. Ei ole kyse omista tunteista ja kokemuksesta, vaan potilaan.

Uskonnon ja omantunnon vapaus kuuluu perustuslakiin. Myös hoitoalan eettiset ohjeet sisältävät vakaumuksen kunnioittamisen. Nykyajan monikulttuurisessa maailmassa nämä asiat korostuvat.

– Olipa ihminen ateisti tai mitä uskontoa vain tai kotoisin mistä vain, kaikki pitää ottaa huomioon. Meidän on otettava näistä asioista selvää ja avarrettava omaa näkemystä.

Taina muistuttaa, ettei hoitajan tarvitse itse osata kaikkea, vaan hän voi toimia toteuttajana välissä ja kutsua jonkun potilaan seurakunnasta tai muusta yhteisöstä.

– Ei ole kyse hoitajan omista tunteista ja kokemuksista, vaan potilaan.

 

Muistiliiton Taina Laakso painottaa muistisairaan elämänpolun tuntemusta. Tampereen kaupungin julkaisema Elämän puun voi täyttää ja kehystää potilaan seinälle muistuttamaan hoitohenkilökuntaa potilaalle tärkeistä asioista.

Teksti: Kirsi-Maria Hiltunen

2023-04-13 15:21:23.0