Uutislistaukseen

Arvostettujen urkujen 10-vuotisjuhlaviikonloppu

Raahen urut ja Jouni.jpg

Raahen kirkon uruissa yhdistyy kaksi urkuperinnettä: saksalaisen barokin kirkas sointi sekä ranskalaisen romantiikan syvyys ja pehmeys. Niinpä urut taipuvat kanttori Jouni Pietiläisen iloksi lähes kaikkeen.

Raahen kirkon urkuja kelpaa juhlia, sillä niitä arvostetaan ympäri Suomen. Esimerkiksi musiikkitilaisuuksien striimaukset saavat jopa 30 000 katsojaa.

– Raahen kirkko on suurremontin jälkeen upea ja saanut arvoisensa urut, kanttori Jouni Pietiläinen kehuu. – Urut ovat osoittautuneet uskomattoman hyviksi.

Marian päivänä vuonna 2013 vihityt urut edustavat saksalaista myöhäisbarokkia ja ranskalaista romantiikkaa. Valintaan vaikuttivat seurakuntalaisten tarpeet.

– Tämä on laulava seurakunta, on voimallista virsilaulua. Seurakunta asetti haasteita uruille esimerkiksi sen suhteen, mitä häämarsseja toivotaan. Millä tahansa uruilla ei pysty niihin vastaamaan. Nämä urut taipuvat melkein kaikkeen.

Juuri urkujen takia Raahen kirkko on suosittu hääparien keskuudessa.

Urut rakensi suomalainen Martti Porthan 1800-luvun saksalaisen Friedrich Ladegastin rakennusperinteen mukaisesti. Esikuvana ovat Saksan Polditzin kirkon urut 1860-luvulta, joita käytiin tutkimassa tarkasti.

Aiempien, vuonna 1969 käyttöönotettujen urkujen kanssa oli paljon perustavanlaatuisia ongelmia. Urkujen korjausta tutkittiin, mutta lopputulos oli epävarmaa.

– 1960-luvulla oli paljon kertakäyttöisyyttä, ei ajateltu kestävyyttä. Oli suuri viisaus päättäjiltä, ettei korjattu niitä.

Kirkon alkuperäiset urut vuodelta 1912, upeat saksalaiset Walker-urut, menivät pilalle myöhemmin asennetun kuumailmalämmityksen vuoksi.

– Nykyiset urut tulevat kestämään satoja vuosia, jos tulevat sukupolvet huolehtivat lämmityksen ja kosteuden hallinnasta. Polditzin urut ovat vielä erittäin hyvässä kunnossa.

Urkusoiton helmiä

Lauantain urkumaraton on kolmisen tuntia kestävä viiden urkurin konsertti, jota voi mennä kuuntelemaan siksi aikaa kuin oma aikataulu sallii. Jokainen urkuri soittaa puoli tuntia, ja 5 minuutin väliajalla urkurit haastatellaan ja kukitetaan. Kirkon eteisessä on kahvitarjoilu koko tilaisuuden ajan ja myynnissä on Raahen kirkon uruilla soitettu urkumusiikki-CD.

Maratonin aloittaa Keski-Euroopassa opiskellut urkutaiteilija Jimi Järvinen. Toisena on Oulun konservatorion kirkkomusiikin linjajohtaja Christian Ahlskog, joka toimi urkuasiantuntija Raahen kirkon urkuhankkeessa. Kolmantena soittaa musiikin maisteri, urkujensoiton A-tutkinnon suorittanut Raahen seurakunnan vs. kanttori Niina Ylikulju. Neljäntenä on Oulun ammattikorkeakoulun lehtori, diplomiurkuri Ismo Hintsala. Illan päättää kiiminkiläinen urkutaiteilija Elias Niemelä.

– Maratonissa on mukavasti erilaista musiikkia ja urkusoiton helmiä.

Sunnuntain urkumessuissa urkureina ovat Niina Ylikulju ja Christian Ahlskog, kanttorina Jouni Pietiläinen ja avustamassa Saloisten kamarikuoro. Messu yhdistää päivä- ja urkumessujen perinteitä. Marian päivän virsistä kuullaan Johan Sebastian Bachin koraaleja yhdistettynä seurakunnan ja kamarikuoron virsilauluun. Lopussa on päätösmusiikki uruilla.

– Pidämme tärkeänä, että seurakunta pääsee laulamaan lähes kaikki virret.

Messun jälkeen on lounas, jonka tuotto menee yhteisvastuukeräykseen, sekä päiväjuhla, jossa Christian Ahlskog ja Jouni kertovat Raahen kirkon urkujen monipolvista tarinaa ja näyttävät kuvia hankkeesta.

Teksti ja kuva: Kirsi-Maria Hiltunen

2023-03-23 14:24:20.0