Uutislistaukseen

Mitä paasto merkitsee?

Kuva viikon juttuun.png

Mitä paasto sitten pohjimmiltaan on? Voiko tavallinen ihminen paastota? Yksi vanhimmista paaston muodoista on kieltäytyminen ruoasta tai joistakin ruokalajeista. Paastoon voi kuulua luopumista ja kieltäytymistä muustakin kuin ruuasta; siihen voi sisältyä erilaisia tekoja ja muotoja hiljentyä ja hiljentää elämänmenoa. Jos Jumala kuitenkin unohtuu tai puuttuu paaston vietosta, ei ole enää kyse kristillisestä paastosta. Yksi paaston tehtävistä on tuoda ihminen lähemmäksi Jumalaansa.

Nykyisin panostetaan entistä enemmän henkiseen hyvinvointiin ja rauhoittumiseen. Paastonaika antaa mahdollisuuden tehdä tilaa elämässään myös hiljentymiselle. Voi myös pohtia, onko syytä luopua jostakin, tai onko jokin elämässä tullut Jumalasuhdetta tärkeämmäksi. 

Ekopaasto on kasvattanut suosiotaan. Halutaan luopua elämän mukavuuksista, koko luomakunnan tilan hyväksi. Ihmisen tehtävään ja velvollisuudeksi kuuluukin Raamatun mukaan Jumalan luomakunnan viljeleminen ja varjeleminen (1. Moos. 2:15). Tällöin on kyse myös muiden ihmisten hyväksi toimimisesta.

Sellaisen paaston Jeesus torjui arvottomana, jolla haettiin vain ihmisten arvonantoa ja kunniaa (Matt.6:16-18).

Paastonajan kaksi viimeistä viikkoa ovat ”syvää paastoa”. Se on laskeutumista Kristuksen lunastustyön ja kärsimyksen vaikeimpiin askeliin ja hänen ristinkuolemaansa – mutta viimein myös havahtumista hänen riemulliseen ylösnousemukseensa.

Ihmiselle on paastossa tärkeintä, että hän tutkii itseään Jumalan edessä ja saa omistaa Kristuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemisen itselleen pelastukseksi ja syntiensä sovitukseksi. Tätä uskon saarnaa Jumalan seurakunta julistaa yhä jokaiselle.

Teksti: Matti Hanhisuanto

Kuva: ekopaasto.fi/materiaalipankki

2023-03-16 15:04:49.0