Uutislistaukseen

Kevätsiivous etenee hautausmailla säiden mukaan

kevatsiivous-Pattijoen-hautausmaalla (12.JPG

Kuvateksti: Sähkökäyttöisellä puhaltimella hautausmaa putsautuu tehokkaasti ilman katkuja ja isoja ääniä. Puhallinvuorossa Jenny Paakinaho.

Kevät on kiireistä aikaa hautausmailla – talven jäljiltä täytyy mm. korjata talven tuhot, siivota alueet ja istutukset, poistaa vanhat kukkalaitteet ja havut. Juhannusviikkoon mennessä pitäisi kaikki olla tehtynä.

– Hautausmailla on isoja puita, joista tuleva roskamäärä on ihan valtava, kertoo seurakuntamestari Tanja Merikanto.

– Tämä työ on sellaista, että se näkyy, jos sitä ei tee, mutta ei näy, jos sen tekee kunnolla, kesäapuri, teologian opiskelija Jenny Paakinaho kertoo.

Hautausmaa pyritään saamaan kuntoon äitienpäiväksi, mutta aina se ei onnistu.

– Säitten mukaan on mentävä, Tanja painottaa.

Malttia tarvitaan, jotta vältytään ongelmilta. Esimerkiksi kasteluvesiputket saadaan auki vasta alkukesästä.

– Vesilinjat kulkevat maan alla ja maa on pitkään roudassa. Jos vedentulo aukaistaan liian aikaisin, putket hajoavat. Viime keväänä näin kävi, seurakuntamestari Jouni Myllymäki selittää.

Samoin hautakumpuja ei saada tasattua ja tapitettua uusia kiviä varten ennen kuin routa on sulanut.

– Kummut ovat sisältä pitkään jäässä, Jouni selvittää. – Jos liian aikaisin tasataan, ovat hautakivet pian nurin.

Talven routimisen jäljiltä vanhat kivet voivat olla vinossa.

– Hautakivet ovat omaisten omaisuutta, joten he voivat tilata oikaisun. Meiltä voi kysyä yhteystietoja, Tanja kertoo.

Nimetkää enkelit ja lyhdyt

Jos omaiset putsaavat hautojen ympäristöä itse, toiveena on syntyneiden kasojen lajittelu asiaankuuluviin paikkoihin. Haravoiden, kottikärryjen ja sankojen lisäksi käytettävissä on lasten lumilapioita helpottamaan haravointijätteen keruuta.

 – Moni kokoaa kasan johonkin haudan sivuun. Siellä täällä olevat pienet kasat hidastavat hautausmaan siivousta ja ovat omiaan lisäämään muurahaiskekoja. Yhteistoimin saataisiin paikat nopeammin kuntoon, Jenny toivoo.

Muoville, metallille, polttojätteelle ja puutarhajätteille on omat jäteastiat. Lajittelussa täytyy muistaa, että kukkalaitteet sisältävät mm. metallia, joten niitä ei voi laittaa maatuviin. Samoin muoviset suojaruukut eivät maadu.

– Muovia ja muuta laitetaan maatuvan joukkoon. Me joudumme perkaamaan käsin nämä roskat pois. Tämä turha työ on pois varsinaisesta työstä, Tanja harmittelee.

Jos hautapaikan kunnostamiseen tarvitsee multaa tai hiekkaa, näitä yleensä löytyy hautausmaalta seurakunnan tarjoamana.

Haudoille vietävät kynttilät, enkelit, lyhdyt ja maljakot kannattaa asetella huolellisesti suojaisaan paikkaan, jotta ne eivät lentelisi myrskyissä ympäri hautausmaata. Myös eläimet ja lapset saattavat siirtää tavaroita.

– Kaikki kannattaa merkata: kirjoittaa tussilla hautakiven nimen, niin tiedetään kenen se on, Tanja suosittelee. – Kovin arvokasta ei kannata viedä.

Jäniksiä ja oravia hautausmailla riittää, mikä voi näkyä kukkien häviämisenä.

– Neilikka on pahin – se on oravien herkkua. Syysasterit jänikset syövät hetkessä, Tanja kertoo.

– Joskus omainen ihmetteli, mihin kukat häviävät. Näin myöhemmin, kuinka harakka nosteli kukkia maljakosta, Jouni lisää.

Teksti ja kuva: Kirsi-Maria Hiltunen

2022-05-27 09:27:00.0