Syyskuussa vietettävillä Raahen lähetysjuhlilla on juontajina kolme raahelaislähtöistä lähettiä. Yksi heistä on Janne Henriksson, joka on ollut perheensä kanssa 4,5 vuotta lähetystyössä Mongoliassa.

Juontotehtävien lisäksi Janne, Ella-vaimo ja perheen 5-, 3- ja 0,5-vuotiaat lapset kertovat Raahen lähetysjuhlien perhekanavalla lähettinä olosta sekä osallistuvat lasten tapahtumaan. Perhe odottaa juhlia innolla.

– Ohjelma on mielenkiintoista. Edellisissä Raahessa vietetyissä lähetysjuhlissa olin vapaaehtoistehtävissä. Sieltä jäi hyvät muistot, Janne kertoo.

Perhe toimii lähetteinä lähetysyhdistys Kylväjän kautta, tukenaan kymmenen lähettävää seurakuntaa, myös Raahe. Seurakunnan taloudellinen ja rukoustuki ovat tärkeitä.

– Ilman seurakuntia ja säännöllistä rukousta olisi vaikea lähteä lähetystyöhön. Ei ole helppoa lähteä: kaikki muuttuu, ei voi nähdä perhettä, ystäviä, ympärillä ei ole tukiverkkoa. Vaikka kielen oppii, kulttuurimuuri on olemassa – aina ollaan ulkopuolisia.

Erityisen tärkeää Jannelle ja Ellalle on kotiseurakunnan tuki.

– Raahe on tärkeä kasvupaikka meille: siellä on kasvettu seurakuntaelämään. On merkityksellistä, että kotiseurakunta haluaa tukea meitä. Raahessa käydessä ihmiset kyselevät kuulumisia – se lämmittää sydäntä.

Lähettien kuulumisia voi lukea myös uutiskirjeistä, joihin he kirjaavat myös rukousaiheita.

– Seurakuntalaisten antama rukoustuki on henkireikä. Jumala kannattelee meitä muitten ihmisten kautta – omin voimin ei jaksaisi. Voin luottaa siihen, että voin kirjoittaa rukouksen aiheet ja joku rukoilee.

Perheenomainen seurakunta

Janne on koulutukseltaan englannin opettaja, Ella musiikinopettaja. Tie lähetiksi alkoi pohdinnoista opiskelujen loppupuolella, rohkaisijana mm. 36 vuotta Botswanassa lähetystyötä tehnyt katolinen nunna.

– Mietittiin, mitä elämässä tehdä: pysytäänkö kotiseuduilla opettajina vai olisiko paikkamme jossain muualla.

Janne ja Ella päättivät käydä lähetysyhdistys Kylväjän puolen vuoden lähetyskurssin.

– Pohdittiin ja rukoiltiin, mikä olisi hyvä paikka meille ja meidän taidoille.

Kurssin jälkeen pariskunta lähti Mongolian pääkaupunki Ulaanbaatariin, tehden siellä lapsi- ja nuorisotyötä kolme vuotta. Mongolin kieltä opiskeltiin paikallisessa kielikoulussa.

50 hengen seurakunnassa Ella piti lasten ja nuorten musiikkikerhoa, Janne englannin kielen kerhoa. Nuortenilloissa tutkittiin Raamattua ja pelattiin pelejä.

– Pyrittiin tekemään kirkosta hyvä paikka olla. Mongolia on yhteisöllinen kulttuuri, jossa seurakuntakin tulee voimakkaaksi yhteisöksi. Kaikki käyvät jumalanpalveluksissa. Koin sen tosi perheenomaisena yhteisönä.

Suomessa vietetyn parin välivuoden jälkeen kahdella lapsella kasvanut perhe palasi Mongoliaan, toimien 1,5 vuotta lähetteinä 17 000 asukkaan kaupungissa. Janne ja Ella elvyttivät hiipunutta seurakuntatoimintaa.

– Työpaikkana olivat myös leikkipuistot, autopesulat ja muut, joissa tutustuu ihmisiin, voi kutsua heitä kotiin ja sen jälkeen seurakuntaan tutustumaan. Seurakuntaa synnyttävä työ on hidasta ja kärsivällistä.

Tämän vuoden Henrikssonit asuvat Suomessa ja palaavat Mongoliaan ensi vuoden alussa.

Teksti Kirsi-Maria Hiltunen, kuva Janne Henriksson