Paavolassa vietettiin helmikuussa 22.2.2026 Wilhelmi Malmivaara -juhlaa. Juhlassa oli puhumassa pastori, Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteeri Simo Korkalainen. Hänen puhe sai paljon kiitoksia, minkä takia puhe päätettiin jakaa luettavaksi jälkikäteen.

”Murheen alla veisaa Siion heleimmin Herralle kiitosta.”

Nämä – voisiko sanoa – ikoniset sanat kirjoitti Wilhelmi Malmivaara Siionin virsiensä esipuheeseen. Sanat löytyvät Siionin virsistä edelleen, myös viimeisimmästä, vuonna 2017 käyttöön otetusta versiosta. ”Murheen alla veisaa Siion heleimmin Herralle kiitosta” näyttävät kiinnostavan vastakohtaisuuden: miten murheen alla voidaan veisata kiitosta, vieläpä ”heleimmin”.

Ennen kuin Wilhelmi Malmivaara kirjoitti nämä sanat, oli hänellä takanaan monenlaisia vaiheita.   

Eräs Wilhelmi Malmivaaran elämän merkittävistä hetkistä tapahtui jo lapsena. Nils Gustaf Malmberg, herännäisjohtaja ja Lapuan pitäjänapulaisena toimiva pappi, oli kuolinvuoteellaan. Viimeisenä iltanaan hän kutsui 4-vuotiaan poikansa Wilhelmin luokseen sanoen: ”Tule lapseni siunaamaan isääsi.” Se on erikoinen pyyntö. Olen itsekin kuullut useilta henkilöiltä siitä, kuinka heidän vanhempansa ovat kuolinvuoteellaan siunanneet heidät. Mutta Malmbergin perheessä tilanne meni toisinpäin. Kuolinvuoteellaan maannut isä pyysi 4-vuotiasta lastaan siunaamaan hänet. Isän pyyntö oli ikään kuin tehtävän siirto. Wilhelmi Malmivaara koki sen velvoittavana kehotuksena koko elämänsä ajan. Tuossa hetkessä hän peri isältään tehtävän heränneen kansan keskuudessa.

Toinen merkittävä tapahtuma Wilhelmi Malmivaaran elämässä liittyy hänen äitiinsä Helenaan. Isän kuoltua perhe eli köyhyydessä, mutta heränneiden ystävien avulla äiti onnistui kouluttamaan poikansa ylioppilaaksi. Helena muutti itsekin Vaasaan, jotta pystyi pitämään huolta Wilhelmistä tämän koulukaupungissa. Kun ylioppilaaksi valmistuvan Wilhelmin edessä oli elämänuran valinta, hän kuvaa tilannetta itse näin: ”Äitini toivoi pojastaan pappia. Tuo virka ei minua miellyttänyt pappien silloisen suruttomuuden tähden, joka avonaiselle tunnolleni oli aivan ilmeinen. Lähdin päästötodistuksen Vaasasta saatuani suorittamaan ylioppilastutkintoani. Ajoimme erään toverini kanssa kauppatorilta Sandvikia kohti. Kun kaupunki alkoi jäädä selkämme taakse, käännyin vielä sitä katsomaan ja näin äitini kadulla pyyhkimässä kyyneleitänsä. Silloin lensi läpi sieluni ajatus: tuo nainen on ansainnut saada pyhimmän toiveensa täytetyksi – ja kysymys elämänuran valinnasta itselleni oli samalla ratkaistu.” Myöhemmin eräässä pappien kokouksessa keskusteltiin kutsumuksesta. Wilhelmi Malmivaara sanoi siellä: ”Minun ainoana kutsumuksenani ovat olleet köyhän äitini kyyneleet.”

Nämä kaksi hetkeä, toinen isän ja toinen äidin kanssa, olivat vaikuttamassa vahvasti siihen, että Wilhelmi Malmivaarasta tuli pappi sekä merkittävä vaikuttaja ja johtaja herännäisyydessä. Papiksi hänet vihittiin 1876 ja ensimmäisen työpaikkansa hän sai Nilsiästä, Paavo Ruotsalaisen kotipitäjästä. Nilsiässä hän työskenteli kolme vuotta ja siirtyi sitten Kiuruvedelle vuonna 1879. Siellä hän alkoi organisoida hajaantunutta ja hiipunutta herännäisyyttä.

Ensimmäinen väline tällä työsaralla oli lehti. Vuonna 1888 Malmivaara perusti Hengellisen Kuukauslehden, joka ilmestyy edelleen, nykyisin nimellä Henki. Lehti muodostui heränneen kansan yhdyssiteeksi ja äänenkannattajaksi. Samana vuonna 1892, kun hän siirtyi Kiuruvedeltä tänne Paavolaan kirkkoherraksi, hän oli mukana perustamassa kustannusosakeyhtiö Herättäjää. Sen vuosikokouksen ympärille muodostuivat herättäjäjuhlat. 1912 Wilhelmi Malmivaara oli perustamassa sisälähetysseura Herättäjää. Kustannusosakeyhtiö ja sisälähetysseura yhdistyivät vuonna 1945 nykyiseksi Herättäjä-Yhdistykseksi. Myöhemmin, Lapuan kirkkoherrana ollessaan, hän oli perustamassa ensimmäistä herännäiskansanopistoa Karhunmäkeen. Se aloitti toimintansa vuonna 1914 ja opiston ensimmäisenä rehtorina oli Wilhelmi Malmivaaran poika Väinö.

Osana tätä herännäisyyden organisoitumista Wilhelmi Malmivaara uudisti Siionin virret. Siionin virret on alun perin Tukholman herrnhutilaisten virsikokoelma, jonka he julkaisivat 1740-luvulla nimellä Sions Sånger. Jalasjärven kappalainen Elias Lagus suomensi kokoelman vuonna 1790.

1800-luvun körttiseuroissa veisattiin Siionin virsien lisäksi vuoden 1701 virsikirjasta. Myös Halullisten sieluin hengelliset laulut olivat käytössä. Mutta vuosisadan lopulla vanhan virsikirjan kieli oli jäämässä jälkeen. Kirkko uudisti virsikirjan 1886, mutta se ei oikein miellyttänyt heränneitä. Evankeliset kokosivat oman virsikirjansa Siionin kanteleen 1874. Sekin saattoi vaikuttaa Wilhelmi Malmivaaraan. Hänen uudistuksensa perusteluna oli nuorison tarpeet: pelkona oli, että nuoret hylkäisivät kirjan sen vanhahtavan kielen takia. Wilhelmi Malmivaaran tavoitteena oli nimenomaan Siionin virsien kielellinen uudistus.

Malmivaara aloitti Siionin virsien uudistamisen ollessaan Kiuruvedellä. Vuonna 1890 hän julkaisi Hengellisessä kuukauslehdessä uudistamansa virren ”On ahdas käydä taivaan tie ja ohdakkeita täynnä”. Samassa yhteydessä hän kirjoitti:

”Kun aikomuksenani on, jos Jumala suo, toimittaa painosta ne ’Siionin virret’ ja ’Hengelliset laulut’, joita kotihartaudessa enimmän käytetään, kielen puolesta hellävaroen korjattuina, julkaisen tämän näytteeksi ja soisin saavani kuulla tuosta hankkeesta lukijain arvostelua.”

Malmivaara julkaisi Siionin virsien ensimmäisen osan, 44 virttä, vuonna 1891. 158 virren kokoelman hän julkaisi 1893. Siinä välissä hän oli siirtynyt tänne Paavolaan kirkkoherraksi. Toiseen painokseen 1894 tuli neljä virttä lisää ja vuoden 1901 painokseen toiset neljä virttä. Näistä virsistä kuusi oli alkuperäisestä Sions Sångerista. Vuonna 1910 Wilhelmi Malmivaara lisäsi kokoelmaan vielä yhden virren. Se oli hänen itsensä kirjoittama ”Oi, Herra, jos mä matkamies maan”. – Mainittakoon tässä, että Wilhelmi Malmivaaran kuoleman jälkeen kokoelman pitkiä virsiä jaettiin useampaan osaan, mutta numerointia ei muutettu, eli esim. virsi 100 jaettiin neljään osaan, jotka saivat numeroikseen 100, 100a, 100b ja 100 c.  1930-luvulla kokoelmaan liitettiin vielä kahdessa osassa 30 virttä, joista suurin osa on hänen poikansa Väinö Malmivaaran kirjoittamia, mutta mukaan tuli myös neljä Wilhelmin kirjoittamaa virttä.

Elias Laguksen suomentamissa Siionin virsissä oli 223 virttä. Malmivaara otti niistä omaan kokoelmaansa lähes puolet eli 107. Toisena päälähteenä hänellä oli Halullisten sieluin hengellisten laulujen runko-osa, joka on samalta vuodelta kuin Laguksen Siionin virret, 1790. Sen kokoelman 26 laulusta Malmivaara otti käyttöön 20. Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että niistä kolme on alkuperäisestä Sions Sångerista, mutta ne eivät kuulu Laguksen suomennokseen.

Wilhelmi Malmivaara halusi siis uudistaa Siionin virret kielellisesti. Samalla hän halusi uudistaa kokoelman myös teologisesti. Jukka Hautalan mukaan ”teologisesti Malmivaara pyrki raitistamaan herännäisyyden julistuksellista ja kielellistä itseilmaisua”. Herrnhutilaisuuteen kuuluu morsius- ja verimystiikka, ja se näkyi vahvasti myös Siionin virsissä. Siellä puhuttiin paljon Kristuksen verestä ja haavoista. Malmivaara korvasi useissa virsissä vereen ja haavoihin liittyvät kielikuvat ”sanalla”, siis Jumalan tai Raamatun sanalla. Esimerkiksi virren ”Jeesus sana elämän” ensimmäinen säkeistö päättyi Laguksen Siionin virsissä näin: ”Woimaa sielum’ tuta salli / Sinun weres nestest’ kalliist’ ”. Wilhelmi Malmivaara uudisti sen näin: ”Anna voimaa sanastasi ja sun läsnäolostasi!” Tai virren ”Armoa Jeesus odotan” neljäs säkeistö päättyy Laguksella:

 ”Ann’ haavoihis mun wajota,

Kuin leposiaan hywään,

Suo nukkua kans niihin saan,

Eläisän’ ja myös kuollesan’

O JEsu! olen omas”

Malmivaara uudisti sen muotoon:

”Sun sanaas minut vajota

Kuin leposijaan hyvään,

ja kun mua vaadit kuolemaan,

niin auta sinuss’ nukkumaan

Ja olemaan sun omas”

Ville Kuoppala on tehnyt vuonna 1947 tutkielman Wilhelmi Malmivaara Siionin virsien uudistajana. Kuoppalan mukaan sana ”veri” on muutettu ”sanaksi” 24 virressä ja kaikkiaan 77 kertaa. Veri-sanan hyljeksimisen vuoksi Malmivaara sai uudistuksestaan kritiikkiä. Sanottiin jopa näin: ”Malmivaara on avannut tapin ja päästänyt veren vuotamaan kuiviin Siionin virsistään.” Tauno Väinölän mukaan Jeesuksen veri mainitaan kuitenkin edelleen riittävän usein, jotta kokoelman voi tunnistaa alkuperältään herrnhutilaiseksi. Sana veri mainitaan 77 säkeistössä ja haavoista puhutaan 24 virressä.

Muutoksella on kuitenkin merkitystä. Jukka Hautala on kirjoittanut siitä näin:

”Muutos voi näyttää harmittomalta. Kuitenkin kyse on varsin suuresta periaatteellisesta muutoksesta. Sen yhtenä teologisena seurauksena on, että syntisen ja Kristuksen välinen olemuksellinen ja intiimi yhteys, Kristuksen haavoihin upottaminen, korvautuu kolmannella osapuolella, Raamatun välittämällä ulkoisella sanalla. Jumalan (sanan) ja Raamatun välille alkaa kasvaa yhtäsuuruusmerkki. Persoonan tilalle astuu kirjain.”           

Malmivaara kirjoitti Hengelliseen kuukauslehteen uudistustyönsä alkupuolella, että ”aikomuksenani on - - toimittaa painosta - -.’Siionin virret’ - - kielen puolesta hellävaroen korjattuina”. Hän myös sanoi tehneensä työtä ”peljäten ja vavisten”. Lopputulosta katsoessa joutuu kuitenkin toteamaan, että hellävaraisuus ja pelko jäivät jonnekin matkan varrelle. Sen verran suuri on ero kokoelmien välillä. Laguksen Siionin virsistä putosi puolet pois, ”veri” vaihtui ”sanaan”, ja lisäksi hän korjasi epäraamatullisia ilmaisuja Raamatun mukaisiksi. Vaikka virsikokoelman nimi pysyi samana, kirja oli muuttunut perusteellisesti.  Erityisesti Halullisten sieluin hengellisten laulujen kautta mukaan tuli myös ”matkamiesten teologiaa” ja kilvoittelijan näkökulmaa, kuten virsi ”Kohti isänmaata kulkevat / tien kaidan matkamiehet”. Tai säkeistö:

                      Minut kilvoittelemaan auta

                      Täällä oikea kilvoitus

Että armostas kruunun saisin

Ja koittaisi kirkkaus,

Että juoksuni taitavasti

Minä juoksisin loppuun asti!

Niin tulee valvoa.

Ilmeisesti Malmivaaran arvovalta ja hänen nauttimansa luottamus oli niin suuri, että Siionin virsien laitoksen vaihtuminen uuteen kävi herännäispiireissä vaivattomasti. Jonkin verran hän sai työstään kritiikkiä, mutta pääasiassa arvostelu ja vastaanotto oli suopeaa. Herännäisyys koki hänen aikanaan valtavan nousun ja siinä hänen uudistamillaan Siionin virsillä oli merkittävä osa.

Laguksen Siionin virret olivat myös muiden liikkeiden käytössä ja rukoilevaiset käyttävät sitä vieläkin. Malmivaaran Siionin virret oli kuitenkin se kokoelma, josta tuli heränneitten oma virsikirja. Erityisesti vastaperustetuilla kansanopistoilla oli suuri vaikutus siihen. Vähitellen muut virsi- ja laulukirjat jäivät pois seurakäytöstä ja keskityttiin pelkästään Siionin virsiin. Malmivaaran uudistama kokoelmaa käytettiin 1970-luvulle asti, jolloin otettiin käyttöön Jaakko Haavion johdolla uudistetut Siionin virret.

Paitsi, että Wilhelmi Malmivaara uudisti Siionin virret, hän myös itse teki virsiä. Ensimmäisessä kokonaisessa 158 virren kokoelmassa oli kolme hänen omaa virttään. Tarkennettuna kaksi kokonaan hänen tekemäänsä. Lisäksi hän otti Anders Odheliuksen virren säkeistön ”Milloin minun taivaalleni aamutähti syttynee” ja jatkoi sitä 11 säkeistön verran. Vuonna 1910 hän lisäsi Siionin virsiin virren ”Oi, Herra, jos mä matkamies maan”. Lisäksi 1930-luvun lisävirsiin tuli neljä hänen virttään. Hän myös suomensi Lars Stenbäckin virren ”Jeesuksen silmäin eteen”.

Nykyisessä virsikirjassa hänen virsiään on kolme: ”Oi, Herra, jos mä matkamies maan”, ”Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä” ja jouluvirsi ”Valo syttyi, Jeesus syntyi”. Nykyisissä Siionin virsissä on kuusi hänen virttään: samat kolme kuin virsikirjassa, ”On tekemättä vielä mun parannukseni” sekä ”Milloin minun taivaalleni aamutähti syttynee” jaettuna kahdeksi virreksi.

Wilhelmi Malmivaaran virsistä ylivoimaisesti tunnetuin ja suosituin on sekä virsikirjasta että Siionin virsistä löytyvä ”Oi, Herra, jos mä matkamies maan”. Virren taustana ovat raskaat kokemukset. Malmivaara oli vuonna 1900 siirtynyt täältä Paavolasta Lapualle kirkkoherraksi. Seuraavana keväänä lavantauti iski perheeseen. Ensin sairastui 10-vuotias Aili-tytär, ja hän kuoli toukokuun lopulla. Lapsen äiti Karin sai lasta hoitaessaan tartunnan, samoin 17-vuotias Saima-tytär. Karin-äiti menehtyi vajaata kahta viikkoa myöhemmin kesäkuun alussa. Ja heinäkuun puolivälissä kuolema vieraili kolmannen kerran, kun Saima menehtyi samaan sairauteen. Eräänä päivänä, kolmannen valtavan suru-uutisen jälkeen, suntio saapui Wilhelmi Malmivaaran luokse ja sanoi: ”Herra kysyi kolmannen kerran: Simon, Joonaan poika, rakastatko minua?” Malmivaara sanoi tästä hetkestä: ”En minä kykene selittämään, mitä ne sanat vaikuttivat minuun. Mutta päivä valkeni uudestaan, kun ystävä huomautti minulle, että nyt ollaan Herran käsissä. Ilman sitä sanaa olisin sortunut.”

Nämä raskaat kokemukset kuuluvat vahvasti virressä. Niissä näkyy selvästi kärsivän ihmisen tuska (käytän Malmivaaran alkuperäisiä sanoja):

”Mua auta, Herra, mä toivon vaan,

Vaikk’ ei ois toivoa ollenkaan!

En päästä sua

ennen kuin mua

käyt siunaamaan.”

Virressä on syvä kaipaus ja ikävä rakkaitten luo, joka kanavoituu Kristus-ikäväksi:

”Sinua kaipaa sydämeni

Sun perääs huutaa mun henkeni

on yksin tästä

sen ikävästä

kyyneleeni.”

Mutta samalla virren rukouksessa on läsnä vahva luottamus Jumalan armoon:

”Oi Herra suothan sä minulle

sun armos voimaksi matkalle!

Anteeksi anna,

mua nosta kanna,

vie perille.”

Ei ihme, että virrestä on tullut niin suosittu ympäri Suomen.

Malmivaara oli tykästynyt Erik August Hagforsin sävelmään laulussa ”Minne käy tuulen ilmassa tie”. Hän halusi tuon sävelen hengelliseen käyttöön. Ja tähän sävelmään hän kirjoitti tämän virren. Kun virsi vuonna 1921 liitettiin Hengellisiin lauluihin ja virsiin, Mikael Nyberg sävelsi sen uudelleen. Tämä sävel on virsikirjassa a-sävelenä ja ainakin oman kokemukseni perusteella suositumpi hautajaisissa. Mutta voisi varmaankin sanoa, että virren oikea sävel on virsikirjan b-sävel ja Siionin virsissä ainoana oleva sävel. Pidän sitä oikeana, sillä juuri se sävel Malmivaaralla oli mielessään virttä kirjoittaessaan.

Sävel tuo vielä merkittävän näkökulman virteen: virren sävel on duurissa. Kaiken kokemansa keskellä, surun ja ikävän keskellä, Malmivaara halusi nimenomaan valoisan sävelen. Se sävel valottaa toivoa. Virsi päättyykin suorastaan konkreettiseen pyyntöön päästä taas rakkaiden luo:

”Oi saanhan joukkoon autuaitten

Kanss’ ystäväini ja omaisten

Sun luokses kerran

mä päästä Herran’!

Oi saanhan sen!”

”Murheen alla veisaa Siion heleimmin Herralle kiitosta.” Nämä sanat Wilhelmi Malmivaara kirjoitti Siionin virsiensä kolmanteen painokseen vuonna 1901. Syyskuussa ilmestyneessä Hengellisessä kuukauslehdessä hän julkaisi uudistamansa virren ”Nyt ylös sieluni” ja mainitsee siinä yhteydessä, että tämä virsi ”tulee otettavaksi Siionin virsien uuteen painokseen”. Siitä voi päätellä, että uusi painos on tehty näiden raskaiden tapahtumien jälkeen. Ja se tuo lisää syvyyttä Malmivaaran esipuheen sanoihin. Hän puhui hyvin vahvasti omasta kokemuksestaan. Raskas suru oli hänet kohdannut. Mutta kaikessa hän näki silti Jumalan työn, eikä hänellä ollut mitään muuta mihin hädässä turvata.

Malmivaara teki Siionin virtensä ennen kaikkea ”kotihartauden tarpeeksi”. Vaikka esipuhe alkaa sanoilla ”murheen alla” ja Siionin virsiä on moitittu synkiksi ja murheellisiksi, kannattaa kiinnittää huomio lauseen loppuun: heleimmin Herralle kiitosta. Elämä ei aina päästä meitä helpolla. Monenlaista huolta ja murhetta kuuluu itse kunkin elämään. Mutta jospa silti voisimme kaikissa vaiheissamme luottaa siihen, että elämämme on Jumalan käsissä ja siksi parhaissa käsissä. Ja siitä syystä veisata myös murheen alla kiitosta.  

Malmivaaran edelleen Siionin virsissä mukana oleva esipuhe kuuluu kokonaisuudessaan näin:

”Murheen alla veisaa Siion heleimmin Herralle kiitosta. Elvyttäkööt nämäkin virret ahdistetun kansamme toivoa, tukekoot sitä kestävyyteen elävässä Jumalassa ja hänen Kristuksessansa, herättäkööt ikävää isänmaahan, joka ylhäällä on.”

Uskon ja toivon, että tämä Wilhelmi Malmivaaran toive Siionin virsien merkityksestä toteutuu edelleen.

Puhe Wilhelmi Malmivaara -juhlassa Paavolassa 22.2.26