Sunnuntaina 15.9. vietettiin Vihannin Sofia Magdalena -kirkon 240-vuotisjuhlaa. Kirkko täyttyi aamun juhlamessussa, jonka jälkeen nautittiin juhla-ateria kakkukahveineen seurakuntatalolla. Juhlapäivä huipentui kirkkojuhlaan. Päivä oli täynnä kaunista musiikkia ja koskettavia puheita.

Juhlavassa messussa kuultiin vahvistetun lapsi- ja nuorisokuoron kauniita esityksiä. Saarnan piti Jeremias Sankari, joka toimi Vihannin seurakunnan kirkkoherrana vuosina 2002-2007. Hänellä on monia hyviä muistoja Vihannin vuosista.

– Aika jäi merkityksellisenä mieleen. Muistan, että tämä on vireä, aktiivinen seurakunta. Sitä en muistanut, kuinka kaunis kirkko onkaan! Joka joulu kirkon pihalla oli jouluseimi. Se tuntui hyvältä tavalta, jonka vein mukanani uuteen paikkaan.

Saarnassaan Jeremias muistutti yhteisöllisyydestä – kirkko rakennettiin yhdessä yhteisiä hetkiä varten, ollen monelle rakas kotikirkko.

Rovastikunnan ja piispan terveiset juhlaan toi lääninrovasti Teemu Isokääntä. Hän muistutti, ettei ainoastaan kirkko ole arvokas helmi.

– Se, mitä seinien sisällä julistetaan, se on aarre, mikä ei katoa vaikka kaikki muu katoaisi. Kullan arvoinen on se ihminen, joka kirkon penkille tulee. Olemme Jumalan aarre. Sen sanoman tähden tämä Herran huone on rakennettu.

Matti Kankaala esitteli kirkkoon lahjana tekemänsä kauniin kastepuun: puun 12 oksalle ripustetaan lehti jokaiselle vuoden aikana kastetulle lapselle. Juhlan koskettavista musiikkiesityksistä vastasivat Emmi Muhola, piano, Jenny Paakinaho, urut, Ulla-Maria Parkkila, huilu, Antti Paakinaho, kantele, Marko Jokitulppo, kitara, Asko Rautakoski, urut, piano.

Kari Malkamäki kertoi remonttivuosista ennen kirkon 200-vuotisjuhlamessua, joka näytettiin valtakunnan televisiossa. Seurakuntalaisen ajatuksia juhlaan toi Hanna Kankaala.

Ystävyysseurakunta Märjamaan Illimar Toomet mietti puheessaan Vihannin kirkon ja tapulin vanhojen tuuliviirien merkitystä. Ne näyttävät lohikäärmeiltä, sillä 1600-luvun suomalaisille leijona oli outo, Raamatussa mainittu villieläin.

– Leijona-tuuliviiri muistuttaa meitä kahdesta asiasta: kirkon tehtävä on taistella pahuutta vastaan, ja siitä, kuka sen taistelun on voittanut.

Muistoja ensimmäisestä kirkosta

Vihannin ensimmäinen kirkko rakennettiin 1691. Kirkon tultua pieneksi alkoi vuoden 1783 lopulla uuden, ristinmuotoisen kirkon rakentaminen. Toukokuussa 1784 pidettiin jo ensimmäinen jumalanpalvelus, ja kesällä purettiin vanha kirkko. Uuden kirkon vihki 12.9.1784 rovasti Johan Westzynthius Pyhäjoelta.

Vanhasta kirkosta on monia muistoja. Nykykirkon lattiarakenteissa on käytetty vanhan kirkon puumateriaalia. Sakastin katto on tehty vanhan kirkon kattolaudoista, joissa on Salon kappelin lukkarin Anders Siurenin vesivärimaalauksia vuodelta 1762.

Paljon on myös esineistöä vanhan kirkon ajoilta, mm. kastemalja ja puinen teline vuodelta 1769. Seinälampetit ja puiset kattokruunut koristivat jo vanhaa kirkkoa, samoin kristallikruunut, jotka oli hankittu Oulun entisestä raatihuoneesta.

Uusi kirkko nimettiin kuningatar Sofia Magdalenan mukaan. Rakentajana oli kuuluisa kirkonrakentaja Simon Silvén-Jylkkä Kalajoelta. Alttaritaulun maalasi Emmanuel Granberg, joka maalasi myös mm. Paltaniemen kuvakirkon. Emmanuel, Vihannin ensimmäisen kappalaisen Michael Gumsen poika, ei ottanut korvausta kotikirkkonsa maalauksista.

Kirkossa oli alun perin yksinkertainen, kukkamaalauksin koristeltu saarnatuoli, joka on nykyisin tien toisen puolen ”Pikkukirkossa”. Varhaisbarokkinen saarnatuoli ostettiin Oulaisten seurakunnalta 1891. Saarnatuoli oli valkoiseksi maalattu vuoteen 1960 asti, jolloin konservaattori Hermansson löysi upeat maalaukset restauroinnin yhteydessä.

Urut on valmistanut Sotkamon urkurakentajat 2008. Vuoden 1984 juhliin tehdyt alttarivaatteet ovat taitelija Kaija Elon suunnittelemat, vihantilaisten talkootyönä valmistamat.

Teksti ja kuva Kirsi-Maria Hiltunen