Hautajaiset

Läheisen ihmisen kuollessa suru varjostaa arjen. Myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan. Luopumisen hetkellä voimme jättää oman ja kuolleen läheisenkin elämän suurempiin käsiin. Jeesuksen sanoman kautta meillä on toivo jälleennäkemisestä. Ylösnousemususko tuo valoa ja toivoa surun pimeyteen.

Hautajaiset ovat osa suruprosessia

Hautaan siunaaminen on tärkeä omaisille lohdutuksen ja surusta toipumisen kannalta. Hautajaiset antavat tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen. Yhteisessä rukouksessa pyydetään voimaa kaipaukseen ja suruun. Hautajaisiin kuuluu myös kiitollisuus yhteisestä ajasta ja elämästä. Vainajasta puhuminen ja yhdessä muisteleminen lohduttavat. Surun keskellä tärkeää on ystävien ja läheisten tuki.
Seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä niin hautajaisten suunnitteluun ja toteutukseen kuin muunkinlaisen tuen tarpeeseen.

Hautajaisten järjestelyissä voit olla yhteydessä Raahen seurakunnan virastoihin.

Koronan leviämisvaiheen vuoksi palvelemme puhelimitse tai

sähköpostitse 28.2.2021 saakka

Yhteystiedot

Virastot

Osoite Sovionkatu 1, 92100 Raahe

​​​​​​​Postiosoite: PL 30, 92101 Raahe

 

Kirkkoherranvirasto
Sovionkatu 1, 92100 Raahe
Avoinna ma-pe klo 9-12. Huom. aukioloaika!
puh. (08) 2132 610
e-mail: raahen.seurakunta@evl.fi

Ruukin seurakuntatoimisto, suljettu toistaiseksi
Heikinkuja 2, 92400 Ruukki.
puh. (08) 2132 710
Avoinna ke klo 9-12, 13-15. 

Vihannin seurakuntatoimisto, suljettu toistaiseksi
Onnelantie 8, 86400 Vihanti.
puh. (08) 2132 700
Avoinna ti klo 9-12, 13-15. 

Taloustoimisto
Sovionkatu 1, 92100 Raahe
Avoinna ma-pe klo 9-15.
puh. (08) 2132 600

Palaute

Palautteesi on meillä tärkeä. Kehitämme sivustoamme ja toimintaamme palautteen perusteella. Jos toivot vastausta, jätäthän yhteystietosi.