Uutislistaukseen

Harri Joensuu-1.jpg

”Toive ja rukous on, että voitaisiin järjestää toimintaa ja kokoontua yhteen”

27.8.2021 15.23

Yli puolentoista vuoden pandemia-aika on vaikeuttanut monella tapaa seurakunnan toimintaa. Alkavan syksyn osalta kirkkoherra Harri Joensuu kuitenkin toivoo, että monia pitkäänkin tauolla olleita toimintamuotoja voidaan ryhtyä toteuttamaan.

  • Toive ja rukous on, että voitaisiin jo tänä syksynä tehdä perustyötä. Erityisesti ikääntyneitä emme ole voineet pitkään aikaan kohdata samalla tavalla kuin aiemmin. Heidän tavoittamisensa olisi nyt tärkeää. On hyvä, että voimme aloittaa kerhot ja laitoshartaudet.

Joensuun mukaan seurakunnan olemukseen kuuluu kokoontuminen yhteen. Kun sitä mahdollisuutta ei ole ollut, jotain olennaista on ollut poissa.

  • Seurakuntayhteys ja sen kokeminen todeksi läsnä-olevana seurakuntana kuuluu seurakunnan olemukseen. Varmaan joudumme myös osaltamme rakentamaan tuota yhteyttä sekä luottamusta seurakuntalaisiin uudelleen.

Harri Joensuu tähdentää, että edelleen kaikissa kokoontumisissa sekä tapahtumissa täytyy ottaa huomioon terveysturvallisuus. Sen vuoksi toimintoja avataan vähitellen ja seuraten alueellisia ohjeita.

  • Terveysturvallisuus on toiminnan reunaehto. Sen vuoksi on edelleen tärkeä pitää suojaetäisyydet ja suosittelemme maskin käyttöä.  Vastuu on myös osallistujalla saapua terveenä sekä noudattaa ohjeita ja suosituksia.

Poikkeusaika on johtanut myös pysyviin myönteisiin muutoksiin seurakunnan elämässä. Erityinen uusi askel on otettu tilaisuuksien lähettämisessä verkkoon.

  • Suorat striimaukset ovat tavoittaneet hyvin ihmisiä ja niiden osalta voimmekin sanoa, että ne tulivat jäädäkseen, Harri Joensuu näkee.

Menneen kesän osalta Joensuu on tyytyväinen siitä, että rippikoululeirit ja konfirmaatiomessut on kyetty järjestämään suunnitellusti.

  • Päällimmäisenä on onnellisuus siitä, että nuorille tärkeät leirijaksot sekä konfirmaatiot on voitu viettää ja olemme välttyneet altistumisilta ja tartunnoilta.

Kirkkoherra Harri Joensuun mukaan kohtaamiset ihmisten kanssa esimerkiksi kirkollisten toimitusten yhteydessä ovat olleet tänä poikkeusaikanakin rohkaisevia.

  • Mukavaa on ollut huomata, että Raahessa ja Siikajoella on seurakunnan työtä arvostava ilmapiiri. Samalla on kohdannut myös sen, miten tässä ajassa on paljon väsymystä ja pahoinvointia. Toivon, että seurakuntana pystyisimme vastaamaan näihinkin haasteisiin.

Myös seurakunnan työntekijät ovat samassa tilanteessa kuin muukin yhteiskunta. Monet muutokset ja jatkuva epävarmuus ovat vaikuttaneet työn tekemiseen. Useat suunnitelmat on täytynyt haudata.

  • Takana on monella tavalla kuormittavia ja raskaitakin aikoja. Tätä kaikkea meidän täytyy työyhteisönäkin syksyn aikana työstää.

Nyt on kuitenkin aika tehdä työtä suunnitellusti ja järjestelmällisesti. Ja kutsua seurakuntaa mukaan.

  • Viestini on se, ihmiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan seurakunnan järjestämään toimintaan.  

Markus Tuukkanen