Uutislistaukseen

logo läpinäkyvällä taustalla.png

Näin seurakunnan toimintaa avataan 1.6.2020 lähtien

25.5.2020 08.25

Jumalanpalvelukset

Kesäkuun alusta lähtien jumalanpalveluksiin voidaan jälleen ottaa läsnäolevaa seurakuntaa mukaan.  Raahen seurakunnassa sunnuntain 7.6. jumalanpalvelukset ovat ensimmäisiä, joissa voi olla seurakuntalaisia mukana.  

Jumalanpalveluselämää avataan kesäkuussa siten, että pääsääntöisesti pidetään kaksi jumalanpalvelusta per sunnuntai. Aamujumalanpalvelus toimitetaan Raahe-Pattijoki-Saloinen alueilta ja iltajumalanpalvelus Vihanti-Siikajoki alueilta. Jumalanpalvelusten striimaamista seurakunnan YouTube-kanavalla jatketaan ainakin kesäkuun ajan.

Kirkoissa noudatetaan suojaetäisyyksiä ja huolehditaan erityisesti käsihygieniasta. Seurakuntalaisten tullessa kirkkoon heidät ohjataan istumaan riittävän väljästi niin, että turvaväli joka suuntaan on noin 1-2 metriä. Tämä ohje ei koske saman perheen jäseniä.

Jumalanpalveluksen alussa tai ennen ehtoollisen alkua seurakuntalaisille kerrotaan lyhyesti mutta selkeästi ehtoollisen vieton keskeiset ohjeet.

Suojaetäisyyksien vuoksi kirkkojen ja muiden seurakunnan tilojen osallistujamääriä on rajoitettu. Löydät tilakohtaiset väkimäärät tämän jutun lopusta.

Jumalanpalveluksissa lauletaan virsiä. Seurakuntalaisia suositellaan ottamaan omat virsikirjat mukaan tai laulamaan digitaalisesta virsikirjasta kännykän avulla.

Jumalanpalveluksissa kerätään kolehti.

Kirkolliset toimitukset

Kirkollisiin toimituksiin (kaste, vihkiminen, hautaan siunaaminen) osallistuvien määrää seurakunnan tiloissa koskevat samat rajoitukset kuin jumalanpalveluselämää. Paikalla voi olla se määrä ihmisiä, joka kunkin tilan suurimmaksi sallituksi väkimääräksi on asetettu.  Ulkona tapahtuvissa toimituksissa väkimäärärajoitetta ei ole.

Sen sijaan varsinaista kirkollista toimitusta seuraava juhla (hääjuhla, muistotilaisuus jne.) sekä myös kodeissa tapahtuvat kirkolliset toimitukset (esim. kotikasteet) ovat yksityistilaisuuksia, joissa suurin sallittu väkimäärä on 50 henkeä 1-2 metrin turvavälejä noudattaen. Papit ja kanttorit voivat osallistua ko. juhliin.

Rippikoulut

Rippikoululeirit alkavat kesällä juhannuksen jälkeen. Niiden turvajärjestelyt tarkennetaan vielä myöhemmin.

”Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: ”Me lähdemme Herran huoneeseen!” (Ps. 122:1)

Kirkkojen ja seurakuntakotien sallitut väkimäärät 1.6. alkaen toistaiseksi

Kirkot

Raahen kirkko            120 henkilöä         Saloisten kirkko    30           henkilöä

Pattijoen kirkko          30 henkilöä           Siikajoen kirkko    100         henkilöä

Revonlahden kirkko    40 henkilöä          Paavolan kirkko     75         henkilöä

Vihannin kirkko          100 henkilöä         Haaralan kappeli     20         henkilöä 

Seurakuntakodit

Raahe iso sali             50 henkilöä             Raahe pieni sali     50         henkilöä

Saloinen                       50 henkilöä            Pattijoki                50         henkilöä

Pattijoen pappila          20  henkilöä           Siikajoen pappila       25         henkilöä

Revonlahti                     30  henkilöä         Paavolan kahvio        30         henkilöä

Paavolan Sali                 50  henkilöä        Vihanti                        40         henkilöä

Kultalan leirikeskus      50  henkilö