Uutislistaukseen

Kodin siunaaminen - mikä se on?

kodin siunaaminen_XL.jpg

Iida-Maria ja Harri Halosen koti siunattiin heidän lapsensa kastejuhlan yhteydessä.

Kodin siunaaminen on rukoushetki, jossa kiitetään kodista, pyydetään sen asukkaille ja siellä vieraileville siunausta sekä rukoillaan, että kodissa vallitsisi rakkaus. Rukoushetken voi toteuttaa monella tavalla ja sen voi toimittaa pappi, joku muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen.

Tilaisuus voidaan järjestää esimerkiksi tupaantuliaisten tai jonkun muun perhejuhlan, kuten lapsen kasteen yhteydessä. Useimmiten koti siunataan muuton jälkeen tai perustettaessa ensimmäistä yhteistä kotia. Myös vapaa-ajan asuntoja voidaan siunata. Tilaisuus on kodin asukkaiden näköinen, rento tai juhlava ja voidaan toteuttaa missä elämäntilanteessa tahansa. Monikulttuurisissa kodeissa rukoushetki voidaan pitää eri kielillä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkokäsikirjassa on kodin siunaamisen kaava myös esimerkiksi ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja saameksi. Halutessaan perheenjäsenet voivat osallistua siunaamisessa eri tehtäviin, kuten rukousten ja Raamatun lukemiseen. Tilaisuudessa voidaan laulaa virsiä ja lisäksi voi olla myös muuta musiikkia.

Iida-Maria ja Harri Halonen muuttivat Oulusta Pattijoelle, kun he ostivat sieltä itselleen uuden kodin viime heinäkuussa. Iida-Maria kertoo: ”Minulla on aina ollut ajatuksena, että sitten kun on oma koti, niin haluan kodin siunaamisen. Nyt se tuli sopivasti Hannes-poikamme ristiäisten yhteyteen ja suunnitelma sopi myös Harrille. Myös lapsuudenkodissani oli kodinsiunaaminen, kun perheellemme valmistui uusi koti. Silloin kodissamme oli samalla myös kinkerit. Tutustuin kodin siunaamiseen myös rippileirillä ja isosena ollessani, koska tuolloin rippileirillä kirkolliset toimitukset olivat rippikoulun teemoina."

Kuten Iida-Maria kertoi, esimerkiksi kastejuhlan yhteydessä on hyvä mahdollisuus kodin siunaamiseen. Tuolloin kodin siunaaminen ja rukoukset yhdistetään luontevasti samaan kaavaan. Raahen seurakunnassa kodin siunaamisia ei ole kovin useita vuodessa, ja yksi syy siihen voi olla, ettei siitä tiedetä. Raahen seurakunnan papit tulevat mielellään suunnittelemaan kanssanne kodin siunaamista, joten voitte olla rohkeasti yhteydessä kirkkoherranvirastoon.

 Hyvä Jumala, kiitän kodista, omaisista, perheestämme. Sinulta on elämämme. Kaikki rakkaani ovat lahjaasi. 

Anna voimia oikein toimia. Silloin meillä jokaisella kotona on hyvä olla, eikä minua mikään pelota. (Virsi 471)

 

Miia Jokiranta, seurakuntapastori

2020-02-07 15:51:00.0