Uutislistaukseen

Kutsumuksena kirkkomusiikki

emmi_XL.jpg

Joulukuun lopussa 2019 Muholan perhe pakkasi Taivalkoskella muuttokuorman ja suuntasi kohti Raahea.

  • Olin hakenut Koillismaalta vakituista työtä. Kun sitä ei sieltä järjestynyt, olin valmis laajentamaan työnhakua kauemmaksikin. Syksyllä täältä Raahesta sitten onnisti, Emmi Muhola kertoo iloisena.

Osa Raahen seurakunnan kirkoista ja uruista on Emmi Muholalle tuttuja jo aiemmilta vuosilta.

  • Vuosina 2010 ja 2011 kävin kesät ja talviviikonloppuja tekemässä sijaisuuksia Vihannissa, Paavolassa, Ruukissa, Revonlahdella ja Siikajoella, kun opiskelin vielä Oulussa.

Kun kirkkomuusikon opinnot Oulun konservatoriolla tulivat valmiiksi, tie vei Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan. Valmistumisen jälkeen kanttorikokemusta ehti kertyä Posion ja Taivalkosken seurakunnista.

Merikaupunki-Raahe on erilainen Koillismaan selkosten jälkeen.

  • Toiveena on, että perheemme voi asettua tänne ja viihtyä täällä.

Emmi Muhola toimii ensisijaisesti Saloisten alueella. Uusi työ alkoi vuodenvaihteessa, joten reittien löytäminen laajan seurakunnan alueella on vielä alkumetreillä.

  • Navigaattori on vielä iso apu autoillessa paikasta toiseen!

Emmi Muhola kokee työssään tärkeäksi kristillisen maailmankatsomuksen. Kanttorin tärkein työväline on kanttori itse. Pitää pystyä olemaan sen viestin takana, jota esimerkiksi virsien kautta soittaen ja laulaen välittää. Jumalanpalveluksissa musiikki tukee puhuttua sanaa.

  • Toisille ihmisille sanoma avautuu puheesta, toisille paremmin virsien kautta, Emmi Muhola toteaa.

Työssä pääsee mukaan ihmiselämän tähtihetkiin, kuten häihin. Hautajaisissa kanttori voi musiikin kautta olla lohduttamassa omaisia.

  • Eri-ikäisten kanssa kohtaamiset ovat erilaisia, niissä on aina omia ihania sävyjä.

Kanttorin työ on ollut Emmi Muholan haaveena nuoresta asti.

  • Muut tekemiset unohtuvat, kun keskittyy käsillä olevaan musiikkiin. Jos tulee uutta opeteltavaa, harjoittelen niin paljon, että opin sen.

  • Tämä on kutsumustyö, jota olen aina halunnut tehdä. Toivottavasti se näkyy ja kuuluu tekemisessäni.

Maria Hyväri

Fri Jan 31 15:36:00 EET 2020