Uutislistaukseen

"Lapset ja nuoret ovat mahtavia"!

Raahen seurakunta

Nuorisotyönohjaaja Lamin Virnes tulee nuorille tutuksi tulevan vuoden aikana. Kuva Maria Hyväri

Keski-Pohjanmaan mutkan Lamin Virnes teki opiskeluiden ja töiden vuoksi.

- Kokkolassa oli hyvä olla, mutta ihmiset vetivät tännepäin, hän kertoo.

Lapsuudessa Virnes osallistui seurakunnan kaakaokerhoihin ja leireille. Rippikoulu oli hänelle käänteentekevä ja vaikuttava kokemus.

Nuorisotyönohjaajan työn Lamin Virnes kokee parhaaksi vaihtoehdoksi kaikista maailman ammateista:

- Tässä työssä saa olla ohjaamassa nuoria elämän eri vaiheissa eteenpäin. Nuoret ja lapset ovat mahtavia! Kun tutustuu, ollaan nopeasti kavereita, hän kertoo.

- Kirkon töihin lähdin, koska haluan olla kertomassa evankeliumia. Henkilökohtainen usko on tärkeää ja se, että luottaa Jumalan johdatukseen ja siihen, että hän auttaa.

Ihmisläheisessä työssä saa käyttää sosiaalisia taitoja sekä tietämystä lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä.

Lamin Virnes haluaa työtilanteissa olla rauhallinen ja positiivinen ihminen nuorten keskuudessa. Työnilo tulee onnistumisen kokemuksista: erityisesti siitä, kun näkee, että lapsi tai nuori onnistuu jossakin.

Pääasiallinen työ on leiri- ja rippikoulutoimintaa, nuorten avoimia ovia sekä kouluyhteistyötä eri luokka-asteilla.

- Haluan olla toteuttamassa toimintaa, joka palvelee ihmisiä ja on sellaista, että sinne on mukava tulla. Nuorisotyössä on esimerkiksi muokattu nuorten viikkotoimintaa siten, että eri asioista kiinnostuneille on vähän erilaista tekemistä.

- Sunnuntai-illan jumalanpalvelukset ovat hyvä juttu. Nuoret pääsevät itse toteuttamaan niitä ja useimmille on helpompi olla mukana sunnuntai-iltaisin.

Retkeily, liikunta ja luonnossa liikkuminen ovat Laminille läheisiä asioita. Harrastuksista voisi syntyä jotakin uutta myös työpäiviin.

-Tässä on joidenkin nuorten kanssa ollut jo mietinnässä, että aletaan tehdä retkeilyjuttuja. Toivottavasti se onnistuu!

 

Maria Hyväri

 

 

 

2019-09-23 15:59:00.0