Uutislistaukseen

Raahen kirkkokuoro täyttää 100 vuotta

Raahen kirkkokuorolaisia.

Vuosikymmenien aikana johtajana on toiminut useita kanttoreita, osa lyhemmän aikaa, Vilho Häkkinen jopa 38 vuotta. Kuoro perustettiin rikastuttamaan kirkon jumalanpalveluselämää, ja sen tehtävänä on vuosisadan aikana ollut toimia virsilaulun vahvistajana jumalanpalveluksissa, erityisesti kirkkovuoden keskeisinä juhlapyhinä, sekä elävöittää evankeliumin julistamista musiikin keinoin. Parhaimmillaan kuorossa on ollut 50 laulajaa. Kirkkomusiikkijuhlilla kuoro on käynyt useampaan kertaan sekä muilla matkoilla kotimaassa ja Norjassa asti. Viime vuosina kirkkokuoro on osallistunut rovastikunnallisiin tapahtumiin sekä tänä keväänä Seminaarin Pääsiäisen toteutukseen yhdessä muiden kuorojen kanssa. Tällä hetkellä kuorossa on 23 laulajaa. Uusia laulajia otetaan mukaan taas ensi syksynä.

Kuoron pitkäaikaisin laulaja Irja Rauhala (kuvassa takarivissä 2.vas.) kertoo tulleensa kuoroon 56 vuotta sitten. Jo pikkutyttönä Irja oppi vaarinsa polvella virret Mä silmät luon ylös taivaaseen ja Ystävä sä lapsien. ”Vaari säesti laulua virsikanteleella. Virret ja hengelliset laulut tulivat tutuiksi ja rakkaiksi, eikä muuta ole ollut tarve opetellakaan”, Irja naurahtaa. Musikaalisen suvun tyttärenä hän liittyi jo 14-vuotiaana Alavieskan kirkkokuoroon. ”Muuta mahdollisuutta musiikin harrastamiseen ei ollut”, Irja muistelee. ”Kanttori Jukkola haki autollaan kuorolaisia eri kyliltä kuoroharjoituksiin.” Muutettuaan Raaheen vuonna 1968 Irja liittyi Raahen kirkkokuoron riveihin. Hän on toiminut kuoron johtokunnassa, viimeisimpänä emännän tehtävässä. ”Kuoro on ollut kuin toinen koti, harjoitukset ja esiintymiset ovat jääneet väliin vain erittäin hyvästä syystä”, Irja kertoo. ”Kuorossa laulaminen pitää mielen virkeänä.”

Juhlapäivänä 26.5. klo 10 vietämme messua Raahen kirkossa sekä juhlaa klo 14 Raahen srk-keskuksen Pietari-salissa. Tilaisuuden jälkeen tarjotaan kakkukahvit. Mukaan kutsutaan erityisesti entisiä kuorolaisia. Tervetuloa!

Teksti: Niina Ylikulju

Kuva: Studio Helios Raahe

21.5.2024 15.22