Uutislistaukseen

Piispa Jukka Keskitalo tarkastaa Raahen seurakunnan ja tutustuu alueen yrityksiin ja yhteistyökumppaneihin

2021_08 Piispa Jukka Keskitalo_23.jpeg

Piispa Jukka Keskitalo. Kuvaaja Sanna Krook.

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo seurueineen tekee piispantarkastuksen Raahen seurakuntaan 1.–4. joulukuuta 2022. 

Piispantarkastuksessa Keskitalo tapaa seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia sekä tutustuu Raahen seurakunnan toimintaan. Piispa tapaa myös Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan edustajia, vierailee kouluissa ja yrityksissä sekä tutustuu seurakunnan eri alueiden palveluihin. Piispa keskustelee yhteistyökumppaneiden kokemuksista korona-ajalta, ajatuksista tulevaisuuden näkymistä sekä yhteistyöstä seurakunnan kanssa.  

Torstaipäivänä kierretään erityisesti Siikajoen ja perjantaina Raahen alueella. Piispantarkastuksessa tutustutaan muun muassa Rakennus-Avantin ja SSAB:n Raahen tehtaan toimintaan. Ruukin hevos- ja luontokeskuksessa piispa tapaa maatalousyrittäjiä. Lauantaina piispa keskustelee seurakunnan luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Lisäksi torstaista lauantaihin järjestetään Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia, joihin piispa osallistuu. 

– Raahen seurakunta on hiippakuntamme suurimpia seurakuntia ja toiminnalliselta profiililtaan aktiivinen. Se toimii lisäksi kahden kunnan eli Raahen ja Siikajoen alueella. Tästä johtuen piispantarkastusviikonloppu kestää kahden päivän sijasta neljä päivää, kertoo piispa Jukka Keskitalo.  

– Haluan tutustua seurakuntaan tarkasti ja vierailla sen eri alueilla. Odotan innolla myös koulu- ja yritysvierailuja. Toivon tapaavani runsaasti seurakuntalaisia eri tilaisuuksissa, Keskitalo jatkaa. 

Raahen seurakunnan kirkkoherra Harri Joensuu odottaa niin ikään joulukuun alkua ja kannustaa seurakuntalaisia liikkeelle: 

– Odotamme piispantarkastusta ja piispan vierailua suurella mielenkiinnolla Raahen seurakunnassa.  Toivomme hyviä keskusteluja ja kohtaamisia sekä myös paljon seurakuntalaisia mukaan piispantarkastuksen eri tilaisuuksiin. 

Piispantarkastuksen huipennus on sunnuntaina 4.12. kello 10 alkava piispanmessu Raahen kirkossa. Välittömästi messun jälkeen on yleinen piispantarkastus, jossa piispa kertoo piispantarkastuksen johtopäätökset ja antaa arvionsa seurakunnasta. Piispan arvion kuulemisen jälkeen on lähetyslounas noin kello 12.15 Raahen seurakuntakodissa. Myös näihin tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita. Messua voi seurata striimattuna Raahen seurakunnan YouTube-kanavalla ja se on kuunneltavissa radio Pookissa. 

Piispantarkastus on satoja vuosia vanha kirkollinen tapa, jossa piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa. Tarkastus osuu seurakunnan kohdalle noin kerran reilussa vuosikymmenessä, Raahen edellinen tarkastus oli vuonna 2011.

Piispantarkastus on kokonaisuudessaan noin vuoden mittainen prosessi, vaikka varsinainen piispan vierailu seurakunnassa järjestetään muutaman päivän aikana. Uudistunut piispantarkastusprosessi keskittyy tulevaisuuden näkymiin.  

 

24.11.2022 10.26