6. Jeesus haudassa

 

Hartaustekstiin tästä

 

Job 19: 25-27

Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan,
saan katsella häntä omin silmin,
ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa.

 

1. Piet. 3: 18-22

Kristus kärsi ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.

 

Matt. 27: 62-66

Seuraavana päivänä, sapatin valmistuspäivän mentyä, ylipapit ja fariseukset lähtivät yhdessä Pilatuksen luo. He sanoivat: ”Kunnioitettu maaherra, meille tuli mieleen, että eläessään tuo villitsijä sanoi: ’Kolmen päivän kuluttua nousen kuolleista.’ Käske siis vartioida hautaa tarkoin kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa pääse varastamaan häntä ja sanomaan ihmisille: ’Hän on noussut kuolleista.’ Viimeinen villitys olisi silloin ensimmäistä pahempi.” Pilatus vastasi heille: ”Saatte vartioväkeä. Menkää ja järjestäkää haudan vartiointi niin hyvin kuin taidatte.” He lähtivät ja varmistivat haudan sinetöimällä kiven ja asettamalla vartion.

 

Toisena päivänä

Kuinka monta kertaa onkaan käynyt niin, että elämän pettymykset, epäonnistumiset ja kaikenlaiset vastoinkäymiset ovat olleet jonkun uuden alku tai liikkeelle paneva voima. Vaikka ensin on ehkä ollutkin se vaihe, että on maahan lyötynä, kivun keskellä ahdistuksissaan, surun tai pelon lamaannuttamana, niin kuitenkin on saanut kokea, miten on mahdollista nousta vielä ylös. On saanut ymmärtää, että kaikki ei ollutkaan tässä, että vielä on toivoa, vielä on kuitenkin elämää.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja aloittaa kirjoituksensa sanoilla: ”Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän on myös luonut maailmat.”

Mitä olivatkaan nuo kerrat ja tavat ja mitä olikaan nuo viimeiset ajat, jolloin Jumala puhui Pojassaan? Voimme ottaa Raamatun käteen ja käydä järjestelmällisesti läpi sen kertomuksia ja nähdä, etteivät nekään ole suinkaan aina olleet helppoja kertoja ja tapoja siinä hetkessä kokijalleen. On käyty vuorten huipulla, nähty huikeita näkymiä, mutta on laskeuduttu alas laaksoon, aina kuoleman varjon laaksoon saakka. On oltu lujia uskonsankareita mutta myös langenneita murhamiehiä. On koettu ilon ja riemun tunteita mutta myös pelkuruutta, kauhua, epätoivoa, syvää murhetta ja hoidettu pettymyksen syviä ruhjeita.

Sekin on tullut opittua, että monesti jälkiviisaus on suurinta viisautta. Voi olla toki joskus toisinkin päin, mutta uskon, että kun tarpeeksi aikaa kuluu, niin näemme asioiden yhteyksiä ja voimme paremmin arvioida, mikä oli mitäkin. Silloin on myös helpompi nähdä elämän eri vaiheiden kokonaisuutta ja ehkä jotain siitä luomuksesta, mitä Jumala meissä tekee.

Jeremian kirjassa ovat sanat: ”Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän salaisimmatkin ajatukset. Minä annan kullekin sen mukaan, miten hän elää ja millaisia ovat hänen tekojensa hedelmät.” (Jer. 17:10) Jumala muokkaa meitä elämän eri vaiheissa ja niiden kautta. Siksi rukous siitä, että ”tapahtukoon Sinun tahtosi”, on niin tärkeä muistaa. Että Jumala saisi sijaa minunkin sydämessäni niin, että etsisin ennen kaikkea muuta Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan. Ja kuten tutussa laulussa sanotaan: ”Sinun tahtosi tie on parhain, vain murhetta tie oma toi”.

Vielä en ole valmis, enkä tiedä, mitä kaikkea Jumala on varannut osalleni. Tämä nykyinen tilanteemme tällä planeetalla, kertoo ja muistuttaa ennen kaikkea siitä, että elämä ei ole meidän hallinnassamme. Olemme suuremmissa käsissä, olemme hyvän Jumalan suunnitelmissa ja hän vie kaikkea eteenpäin tahtomaansa suuntaan. Mikä on tiemme, mikä on osamme siinä, jää nähtäväksi, mutta joka tapauksessa me saamme luottaa Häneen ja tietää, että hänen tahtonsa on hyvä ja kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Pelolle ei tarvitse antaa sijaa. Onhan meillä elävä Jumala.

Kunpa vain muistaisimme ja jaksaisimme sen muistaa myrskyn keskelläkin. Kunpa olisivat opetuslapsetkin muistaneet ja ymmärtäneet, mitä Jeesus heille opetti ennen kuolemaansa, niin he olisivat voineet paremmin kohdata sen, mitä he kuoleman kauhun ja pettymysten tunteiden keskellä joutuivat kohtaamaan. Mitä Jumala puhuikaan Pojassaan? Näinhän tuli tapahtua, näinhän sen piti mennäkin.

Edelleen heprealaiskirjeen kirjoittaja painottaa: ”Sen tähden meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan.” (2:1) Me olemme saaneet jälkikäteen kaiken eteemme kirjallisena. Mutta silti monesti on niin, että etsimme elämää sieltä, missä sitä ei ole. Kuljemme murheissamme ja kysymme, kuka lohduttaisi. Kuitenkin jo silloin, on vastaus valmiina. Uskallanko katsoa ja nähdä. Jos vain maltan ja rohkaistun, niin vielä saan nähdä sen, mitä vielä katson uskon silmin.  (MV)

 

Seuraavalle rastille

YouTube-video