Uutislistaukseen

Rohkea loikkaus uusiin tehtäviin

janne jauhiainen.jpg

Lähetystyön sihteerin viransijaisuus on ollut Janne Jauhiaiselle rohkea loikkaus uudenlaisiin tehtäviin.

Keväällä Raahen seurakuntaan haettiin kansainvälisen- ja lähetystyön sihteerin viransijaista. Päteviä hakijoita ei ollut, joten Janne Jauhiainen on omien sanojensa mukaan tullut töihin ”kehityskelpoisena lähihoitajana”.

Uusi työ on vaihtelua hoitoalan töihin, joiden parissa Jauhiainen ehti olla 18 vuotta. Kirkon työ tuntui nyt hyvältä vaihtoehdolta. Ajatuksena on opiskella myöhemmin sosionomi-diakonin tutkinto, joka pätevöittäisi myös moniin kirkon virkoihin.

  • Mietin ja rukoilin tämän tehtävän kohdalla. Koen, että työ on tullut minulle johdatuksena.

Lähetystyön näkymistä hän on aiemmin saanut tietoa toimiessaan seurakunnassa lähetystyön vastuuryhmässä. Viransijaisuus jatkuu ensi vuoden elokuuhun asti. Sen aikana ehtii nähdä tapahtumien sijoittumisen vuodenkierron varrelle.

  • Koko ajan opin uutta ja niinhän sen kuuluukin mennä. Koordinoin ja organisoin yhteistyötä vapaaehtoisryhmien kanssa ja olemme mukana erilaisissa tapahtumissa. Vapaaehtoiset tulivat ”perintönä” edelliseltä lähetystyön sihteeriltä. Mitään radikaaleja uudistuksia ei ole tarkoitus vuoden viransijaisuuden aikana tehdä, Jauhiainen kertoo.

Lokakuussa on tulossa retki Viron ystävyysseurakuntiin ja keväällä Vienan Kemin matka. Joulun lähestyessä soivat taas Kauneimmat Joululaulut kehitysmaiden lasten hyväksi.

Lähetystyön ajatus kantaa omasta seurakunnasta maan ääriin asti.  Tärkeintä on Jeesuksen lähetyskäskyn seuraaminen. Työn arvot nousevat kristillisestä ihmiskäsityksestä.

  • Lähimmäisenrakkaudestahan on kyse, kun viedään evankeliumia ja maallista hyvinvointia.

  • Toki mukaan tulee nykyisin esimerkiksi ilmastonmuutoskeskustelu. Ilmastonmuutos on Afrikan maissa hyvin konkreettinen asia, ollut jo toistakymmentä vuotta. Sateet ovat vähentyneet ja ihmiset näkevät nälkää. Se koskettaa meitä siten, että keräämme ja lähetämme varoja täältä esimerkiksi Tansaniaan, Janne Jauhiainen kertoo.

Fri Oct 04 12:16:00 EEST 2019