Paavolan kirkko

vaalea puinen ristikirkko

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA

400

Kirkon varaukset:
Kirkkoherranvirasto puh. (08) 2132 610 tai Ruukin seurakuntatoimisto puh. (08) 2132 710 

Kirkon suntiona toimii seurakuntamestari Markku Alaraappana p. 040 6710 683

 

Paavolan 1756 rakennettu puinen ristikirkko

Kirkon käyttö kasteeseen, vihkimiseen ja siunaamisen on maksuton.

Ulkopuolisille tilaisuuksien järjestäjille vuokra 300 € + Alv

 

Kirkon esittely

 

Paavolan kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1756. Se sai nimensä Ruotsin prinsessan Sofian mukaan. Seurakuntalaiset olivat innokkaasti mukana rakentamisessa: kirkko valmistui talkoovoimin 66 päivässä. Töistä vastasi kuuluisa kirkkojen tekijä Matti Honka Kokkolasta. Uusi kirkko rakennettiin todennäköisesti vanhan vuonna 1691 valmistuneen Pehkolan kirkon paikalle tai ainakin hyvin lähelle sitä. Vanha kirkko ryöstettiin isonvihan (1714 – 1721) aikana. Pohjalaistyylistä renessanssia noudatteleva kellotapuli valmistui vuonna 1759.

Paavolan kirkko on ristikirkko, jonka kaikkien sakaroiden päätypuolet ovat särmikkäät. Myös ulkokatto samoin kuin sisäkatteen laakeat puuholvit ovat samanmalliset. Kirkko on väriltään valkoinen. Kirkko remontoitiin sata vuotta valmistumisensa jälkeen, vuonna 1856. Tällöin jouduttiin uusimaan myös viisi vuotta aikaisemmin korjattu katto. Kirkko peruskorjattiin uudelleen 1955 – 58, jolloin kirkko sähköistettiin ja sen lattia uusittiin, välikatto tiivistettiin ja tehtiin maalaus- ja entisöintitöitä.

Taide

Paavolan uusi kirkko haluttiin koristella tunnetun kirkkotaiteilijan Mikael Toppeliuksen töillä. Mikael Toppelius maalasi vuonna 1765 kirkkoon alttaritaulun (kuva vasemmalla) ja 21 muuta maalausta. Luohualaisisäntien vastustuksesta sisuuntuneena Toppelius ikuisti heidän kasvonsa alttarimaalauksen kadotusta kuvaavaan osaan. Toppeliuksen maalaama alttaritaulu tuhoutui tulipalossa, kun se oli entisöitävänä Oulussa. Paavolan kirkon uuden alttaritaulun ”Jeesus Getsemanessa” on maalannut vuonna 1965 Laila Järvinen. Herätyksen innoittamana Toppeliuksen maalaukset peitettiin ”liian maallisina” kirkon ensimmäisen korjauksen yhteydessä. Myöhemmin niistä on saatu restauroitua vain saarnatuolin maalaukset.

Urut

1700-luvun loppupuolen pohjoismaiseen barokkityyliin rakennetuissa uruissa on 19 äänikertaa ja temperoitu viritys. Urut on rakentanut urkurakentamo Tuomi 1988.

Vuoden 2002 kesällä seurakuntalaiset maalasivat kirkon ja tapulin talkootyönä

Tiedustelut ja varaukset:

082132610 Raahen kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-15

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

la 27.4. klo 10.00

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA

su 28.4. klo 10.00

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA

Sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Pooki-radiointi

4. sunnuntai pääsiäisestä "Taivaan kansalaisena maailmassa"
to 9.5. klo 12.00

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA

Messu, Messukumppani Paavolan RY

Helatorstai "Korotettu Herra"
su 19.5. klo 10.00

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA

Kaatuneiden muistopäivän sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit

Helluntai "Pyhän Hengen vuodattaminen" ja Kaatuneiden muistopäivä
su 26.5. klo 10.00

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA

Sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit

Pyhän Kolminaisuuden päivä "Salattu Jumala"
su 9.6. klo 10.00

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA

Messu (striimaus)

3.sunnuntai helluntaista "Kutsu Jumalan valtakuntaan"
su 16.6. klo 10.00

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA

Konfirmaatiomessu

Konfirmaatiomessu
ke 19.6. klo 18.00

Paavolantie 15, 92430 PAAVOLA