Tervetuloa lokakuun virtuaalikerhoon

Näin lokakuussa, eläkeikäisten kerhoissa on usein puhuttu pyhäinpäivästä, surusta ja kaipauksesta. On voitu viettää pyhäinpäivän hartautta tai jumalanpalvelusta, sekä kutsua pyhäinpäivän iltakirkkoihin. Tänäkin vuonna halusimme tämän pyhäinpäivän hartauden teille toteuttaa. Löydät pyhäinpäivän aamuna klo10 julkaistavan hartauden aivan tämän kerhon lopusta tai jos kerhoilet jo ennen sitä, voit käydä katsomassa minuuttihartauden. Ennen hiljentymistä on kuitenkin tiedossa erilaisia aktiviteetteja.

Täällä internetissä on valtavasti erilaisia kivoja videoita ja erilaisia materiaaleja, haasteena onkin monesti löytää kaiken sen tietotulvan keskeltä niitä hyviä ja kivoja juttuja. Myös meidän evankelis-luterilaisen kirkomme seurakunnat ovat keväästä asti tehneet tosi hienoja videoita tänne nettiin. Löydät niitä hakemalla esimerkiksi YouTubesta eri seurakuntien nimillä. Tällä kertaa tämä virtuaalikerhon toiminnallinen osuus muodostuukin muiden tahojen tekemistä kivoista materiaaleista.

Tähän lokakuulle osuu kaksi merkittävien suomalaisten henkilöiden mukaan nimettyä liputuspäivää. 1.10 liputetaan Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi ja 10.10 on puolestaan Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Tälläkertaa sivuamme sekä Miina Sillanpäätä, että Aleksis Kiveä. Syksyisten laulujen videolla pääset laulamaan tai kuuntelemaan muun muassa Aleksis Kiven sanoittamia lauluja ja sen jälkeen pääset mielikuvitusmatkalle syksyiseen metsään rentoutusharjoituksen kautta, joka on Miina Sillanpään nimeä kantavan säätiön tekemä.

 

 Verrytellään nyt alkuun kehollisella rukouksella, johon meidät johdattelee naapuriseurakuntamme Oulaisten Leea -pappi. 

YouTube-video

 

Syksyiset laulut

Seuraava video on Oulun seudun muistiyhdistyksen omalla OsmyTV YouTube-kanavallaan julkaisema. Videon kuvauksessa kerrotaan näin:

Laula kanssain -syyslaulutuokio kestää noin 25 minuuttia ja se sisältää tuttuja lauluja, joiden sävelkorkeutta ja laulamisen nopeutta on sovellettu ikäihmisen äänelle sopivaksi. Videon avulla voi toteuttaa musiikillisen hetken vaikkapa päivätoiminnassa tai omassa kodissa. Videon voi laittaa tauolle laulujen välillä ja jutella lauluista heränneistä muistoista. 

Piano ja laulu: Maaret Meriläinen ja Marjut Kiviahde
Laulu: Ulla Kaikkonen
Kitara: Juho Kinnunen
Editointi: Juho Kinnunen

YouTube-video

Rentoutusharjoitus syksyisessä metsässä

Vuonna 1965 perustettu Miina Sillanpään Säätiö on yleishyödyllinen yhteisö, joka järjestää, edistää ja tukee aikuisväestön kuntoutusta, vanhusten asumista ja muita vanhuspalveluja, sekä kansanterveyttä vahvistavaa tutkimusta ja kehittämistä. (Lähde: www.miinasillanpaa.fi) Säätiön ylläpitämältä luontosivusto -palvelulta löytyy mukava rentoutusharjoitus, joka vie sinut syksyiseen metsään. Klikkaa itsesi TÄSTÄ PAINAMALLA rentoutusharjoitukseen. Linkkiä painamalla nettiselaimesi avaa uuden välilehden, josta harjoitus löytyy. Harjoitusta ei ole tekstitetty. Pääset takaisin tänne virtuaalikerhoon sulkemalla avautuneen välilehden.

 

Hartaus

Pyhäinpäivän hartaus 31.10.2020. Tallenne kuvattu Raahen kirkossa ja on katsottavissa kaksi viikkoa ensiesityksestä. Video on tekstitetty ja saat tekstityksen halutessasi näkyviin tai pois videon asetuksista (rattaan muotoinen kuvake).

YouTube-video

 

Jos katselet tätä virtuaalikerhoa ennen ylläolevan hartauden julkaisua tai 13.11. jälkeen, voit valita kehon päätteeksi itsellesi mieleisen lyhyen hartauden kirkon yhteisiltä sivuilta, Minuuttihartauksiin pääset klikkaamalla TÄSTÄ. Klikkaamalla tästä-sanaa, siirryt evl.fi sivustolle, joka aukeaa nettiselaimessasi uudelle välilehdelle.

 

Apua ja tukea ilossa ja surussa

Tiesithän, että seurakunnan työntekijöille voit puhua luottamuksella. Meidän kanssamme voit keskustella elämän iloista ja suruista. Näin pyhäinpäivän aikaan ja loppuvuoden monien perinteisten perhejuhlien aikaan läheisen menettämisestä johtuva suru voi olla tavallista enemmän läsnä. Otathan rohkeasti yhteyttä, jos kaipaat kuuntelijaa tai keskustelua. Yhteystietomme löydät sivun oikeassa ylälaidassa olevan yhteystiedot-painikeen takaa.