Merja Tuomaala työskentelee Raahessa seurakunnan virastotalolla, mutta haluaa vierailla mahdollisimman paljon päivä- ja perhekerhoissa tutustumassa kerhojen arkeen.

 

 

 

 

 

Merja Tuomaala on viime viikot tutustunut uuteen tehtäväänsä Raahen seurakunnan lapsi- ja perhetyön ohjaajana.

  • Eräänä sunnuntaiaamuna huomasin, että tämä sijaisuus on auki. Laitoin hakemuksen ja sitten kaikki etenikin nopeasti, Merja Tuomaala kertoo.
  • Olin miettinyt, että voisin täältäpäin katsella töitä, kun omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja tarvitsevat koko ajan enemmän apua arjessaan.

Virkavapaa päiväkodin johtajan tehtävistä Kalajoelta järjestyi onneksi sujuvasti.

Työura on kuljettanut Merjaa lapsen elämänkaaren monissa vaiheissa. Hän on työskennellyt lastenhoitajana lasten syöpäosastolla, hoitajana synnytysosastolla, päiväkodeissa ja viimeisimpänä päiväkodin johtajana ja lastentarhanopettajana. Raahen seurakunta on hänelle tuttu vuosilta 2004–2007, kun hän opiskeli oppisopimuksella lastenohjaajaksi.

Esimiehenä työskentely on hänelle innostuksen ja kehittämisen asia.

  • Olen omasta mielestäni idearikas ja rohkea, hän arvioi.
  • Esimiesotteeni on valmentava. Positiivisesti suhtautuen saadaan asioita tehtyä yhdessä ja työnilo säilyy.

Esimiestyö on vastuullista ja hetkittäin rankkaa. Siinä kohdataan paljon ihmisiä erilaisista elämäntilanteista.

  • Olen miettinyt, miten pitää huolta omasta jaksamisesta. Itsetuntemus ja omien rajojen tunnistaminen auttavat, samoin se, että sietää keskeneräisyyttä.
  • Siirsin heti työpöydän ikkunan eteen. Näen auringonpaisteen ja kauniit, kuuraiset puut. Luonto on hyvin voimaannuttava ja anteeksiantava.

Merja on ehtinyt pyöritellä mielessään monenlaisia ideoita ja pohtia tulevaa.

  • Mitkä ovat tulevaisuuden näkymät, jos kerholaiset vähenevät? Missä kohdataan lapset ja perheet? Verkostoituminen on tulevaisuuden juttu, tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Voitaisiin järjestää vaikka pop up -kerhopisteitä tapahtumien aikaan, joissa kohtaaminen olisi matalankynnyksen toimintaa parhaimmillaan!

Päivä- ja perhekerhot sekä pyhäkoulut ovat lapsi- ja perhetyön kivijalkaa.

  • Päiväkotien kanssa tehtävä yhteistyö on jälleen tiivistynyt. Päiväkotien pikkukirkoissa ja katsomuskasvatuksen tuokioissa voidaan tavoittaa kymmeniä lapsia yhdellä kertaa. Uuden varhaiskasvatussuunnitelman myötä tehtiin ehkä hätiköityjäkin päätöksiä, ettei päivähoidossa saa enää olla mitään, missä puhutaan Raamatusta. Yhteistyötä voidaan tehdä Kirkko- ja Opetushallituksen Kumppanuuden korit -mallin mukaan.

Lapsi- ja perhetyön ydin on Jeesuksen asettaman kastekäskyn eteenpäin vieminen. Lastenohjaajat ovat omalta osaltaan tukemassa vanhempia lasten kristillisessä kasvatuksessa.

  • Lastenohjaajat tekevät todella tärkeää työtä. Lapset ja perheet ovat heidän kanssaan hyvässä ja turvallisessa paikassa, Merja kiittelee työntekijöitään.

Omalta osaltaan hän pyrkii vierailemaan mahdollisimman paljon eri kerhoissa, jotta näkee kerhotyön arkea.

  • Nautin, kun saan touhuta ja olla lasten kanssa. Rakkaus lapseen, kohtaaminen ja yksilöllisyyden arvostaminen on tärkeintä, siitä lähden liikkeelle.

Lapsi- ja perhetyönohjaajan sijaisuus kestää tällä erää kesäkuun loppuun.

  • En ajattele, että tämä on ”vain” sellainen pätkä. Pyrin tekemään työni parhaalla mahdollisella tavalla työnantajan arvoihin sitoutuen.