Kaikkea kivaa kaakaokerhossa

joulukuu 15, 2016
KAIKKEA KIVAA KAAKAOKERHOSSA
 Revonlahden seurakuntatalolla on leppoisa meininki. Joukko alakoululaisia on suunnannut koulupäivän jälkeen kaakaokerhoon, niin kuin joka maanantai.
 
”Löydettiin koululta ilmoitus ja tultiin mukaan. On mukavaa, kun ei tarvitse mennä yksin kotiin, jos vanhemmat ovat töissä.” Vaikka kerho on vain kerran viikossa, se on vaihtelua ja siellä on saatu myös uusia kavereita. ”Täällä leikitään ja saadaan välipala. On kiva oppia uusia askartelutapoja. Leipominen on ollut mukavaa ja se, kun tehtiin isäinpäivälahja.” Myös hartauksista ja laulamisesta on tykätty.
 
Tällä kertaa tehdään upeita tähtiä vai lienevätkö jääkukkia; se on oma valinta. Upea askartelumalli on syntynyt Hemmilän Arjan omassa päässä. ”Tässä oppii samalla käyttämään kuumaliimapistoolia”, tuumii Arja ja ohjaa niin hellästi ja kärsivällisesti, että yksikään sormi ei pala. Kohokohta on se, kun työ päästään maalaamaan kimaltelevilla hileillä.
 
Kaakaokerho kutsuu eskarilaisia sekä ykkös- ja kakkosluokkalaisia. Revonlahdella kerhoa ohjaavat lastenohjaajat Saara Ahosola ja Arja Hemmilä. Paavolan seurakuntakodilla kerhoillaan tiistaisin Susanna Laulajaisen ja Jenna Karjaluodon johdolla.
 
Siikajoen kunnan alueen nuorisotyönohjaaja Ella Kaarto osallistuu kaakaokerhoihin kuukausittain. Hän iloitsee siitä, että kaakaokerhot saatiin vuoden tauon jälkeen taas toimimaan. Ella on juuri valittu vakinaiseksi viranhaltijaksi ja hän nauttii työstään. ”Laajalla alueella ei ehdi millään tehdä yksin kaikkea, mitä haluaisi lasten ja nuorten kanssa touhuta. Yhteistyö onkin tullut rakkaaksi. Myös koulujen kanssa on kehitelty yhteistyöstä ja olen siitä tosi kiitollinen”, kertoo Ella.
 
”Sen olen kahden vuoden sijaisuuden aikana oppinut, että pitää osata tehdä yhteistyötä, rajata ja rukoilla.” Työssään hän sanoo parhaiksi kaikki ne hetket, kun saa kohdata lapsia ja nuoria. Ella toivoo nuoria mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan toimintaan. Kaikilla kolmella on sama toive; että seurakunta olisi lämmin yhteisö ja sinne olisi helppo tulla. ”Lasten, nuorten ja perheiden kanssa on ihana touhuta. Tulkaa mukaan!”
 
Tyyne Louhimaa

lastenohjaajat

Kuvassa askarteluja ohjaamassa lastenohjaajat Arja Hemmilä (vas.) ja Saara Ahosola (oik.)