Julkaistu 24.08.2010, kirjoittanut Ritva Sassali
Voiko kuulua kirkkoon vaikka ei usko?
0 kommenttiaKysymys on hyvä kysymys! Kuinka moni kirkkoon kuuluva edes pysähtyy pohtimaan sitä mihin uskoo tai turvaa elämänsä?
Kirkon jäseneksi tullaan kasteen kautta yleensä jo sylivauvana. Vanhemmat ovat halunneet kastaa lapsensa ja samalla lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi ja Taivaan Isän omaksi. Tästä hetkestä alkaa vaellus Kristuksen armon varassa. Oikeastaan otsikon kysymys sisältää uskontunnustuksen; tunnustan, että minun uskoni on niin pieni ja heikko, että sitä ei tunnu enää olevan. Siitä huolimatta on halu ja mahdollisuus kuulua kirkkoon. Seurakunnan yhteys, Raamatun lukeminen ja rukous hoitavat uskon elämää. Yksin ei tahdo jaksaa. Kirkon kynnyksen tulisikin olla niin matalalla, että sisään pääsee vaikka ryömimällä.
Luterilaisessa kirkossa lausutaan jokaisessa jumalanpalveluksessa yhteinen uskontunnustus. Sen lausuminen on rukousta ja tunnustamista. Kohde on Jumala eikä ihminen. Samalla uskontunnustuksen lausuminen on uskon pyytämistä! Lausuessamme uskontunnustusta, pyydämme samalla, että Jumala antaisi meille voimaa uskoa siihen, mitä tunnustuksessa sanotaan. Usko on lahja ylhäältä! Se ei ole teko eikä oma ansio. Onneksi!
Kun seuraavan kerran lausut seurakunnan kanssa yhteisen uskontunnustuksen, niin mietipä sanojen sisältöä. Kristillinen usko on uskon todeksi elämistä! Siinä on sen voima.
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Kirkon jäseneksi tullaan kasteen kautta yleensä jo sylivauvana. Vanhemmat ovat halunneet kastaa lapsensa ja samalla lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi ja Taivaan Isän omaksi. Tästä hetkestä alkaa vaellus Kristuksen armon varassa. Oikeastaan otsikon kysymys sisältää uskontunnustuksen; tunnustan, että minun uskoni on niin pieni ja heikko, että sitä ei tunnu enää olevan. Siitä huolimatta on halu ja mahdollisuus kuulua kirkkoon. Seurakunnan yhteys, Raamatun lukeminen ja rukous hoitavat uskon elämää. Yksin ei tahdo jaksaa. Kirkon kynnyksen tulisikin olla niin matalalla, että sisään pääsee vaikka ryömimällä.
Luterilaisessa kirkossa lausutaan jokaisessa jumalanpalveluksessa yhteinen uskontunnustus. Sen lausuminen on rukousta ja tunnustamista. Kohde on Jumala eikä ihminen. Samalla uskontunnustuksen lausuminen on uskon pyytämistä! Lausuessamme uskontunnustusta, pyydämme samalla, että Jumala antaisi meille voimaa uskoa siihen, mitä tunnustuksessa sanotaan. Usko on lahja ylhäältä! Se ei ole teko eikä oma ansio. Onneksi!
Kun seuraavan kerran lausut seurakunnan kanssa yhteisen uskontunnustuksen, niin mietipä sanojen sisältöä. Kristillinen usko on uskon todeksi elämistä! Siinä on sen voima.
Kommentit
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.
