Kaikki blogimerkinnät
Tänään: maanantai, 06.09.2010

Sirpa Tuominen

Vihreille niityille!


Julkaistu 27.06.2010


(0 kommenttia, 171 lukukertaa )
Keskikesä on parhaimmillaan ja loma monella alkanut. Vuoden työt ovat ”paketissa” ja ansaittu loma on ajankohtaista. Odotuksia lomalle on monenlaiset. Jollakin voi odottaa tekemättömät työt tai uusi rakennusprojekti alkanut. Tai sinulla voi olla lomamatka tiedossa, jota innolla odotat. On sitten myös niitä, joille kesä tietää työtä monissa eri muodoissa.

Kesä herättää meidät uuteen elämään pitkän talven jälkeen. Kesä voi olla yllätyksellinen, lyhyessä ajassa tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat meidän elämäämme. Tärkeää on, että kesästä nautitaan ja saadaan uutta puhtia edessä olevaan talveen ja työhön. Lyhytaikainenkin lepo virkistää ja jaksamme taas arjessa, jos pitempiaikaista lomaa ei ole.

Jeesus puhui tästä opetuslapsille, kun heillä oli ollut paljon työtä: "Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää." (Mark.6:31). Psalmin kirjoittajakin puhuu levon tarpeesta ja kehoittaa meitä siihen, kun hän sanoo; Herra on minun paimeneni, minulta ei mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä, Ps. 23. Jumala itse lepäsi luomistyöstään seitsemäntenä päivänä. Kaikki tämä osoittaa levon tarpeellisuuden. Kehomme ja sielumme tarvitsevat lepoa ja ravintoa, niin että jaksamme hoitaa meille annetut velvollisuudet ja vastuut.

Kirkkomme sisällä olevat herätysliikkeet järjestävät kesällä erilaisia hengellisiä tilaisuuksia ja juhlatapahtumia, jossa kohtaamme muita uskovia ja virkistymme toisistamme. Kuinka ihanasti meistä pidetäänkään huolta. Hengellisesti meitä ravitaan Jumalan sanalla, jota me tarvitsemme, jotta pysymme uskossa ja kasvamme myös uskossamme.

Itse kävin kesäkuussa pidettävillä Lähetysjuhlilla Varkaudessa. Yhteinen matka antoi mahdollisuuden tutustua toisiimme ja nauttia hengellisistä antimista paikanpäällä. Olihan meitä runsas joukko n. 10.000 muuta minun lisäksi. Kaikki tarjolla oleva musiikki ja sana olivat ravitsevia. Upeaa oli, myös nähdä ja kuulla muista maista tulleita vierailijoita, heitä oli 16 eri maasta. Sanaa on viety ja viedään edelleen lähetystyöntekijöiden välityksellä maailman ääriin. Saimme olla saattamassa ja siunaamassa muutaman heistä tähän tärkeään tehtävään.

Toivon sinulle ihanaa kesää, jossa saat levätä Herramme hyvässä ja turvallisessa hoidossa. Hän tietää mitä tarvitset ja lepo on yksi niistä. Siunausta kesääsi Jeesuksen sylissä.


Kommentit


Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.



Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

Kirjoittajasta lyhyesti





Tervetuloa blogisivulleni. Toivon mukaan saat kirjoituksistani, sitä mitä olet hakemassa. Iloitsen suuresti vuoropuhelusta, joten kaikki kommentit ovat tervetulleita. Siunausta lukuhetkeen.

Lyhyesti kerron itsestäni. Synnyin ja vartuin aikuiseksi Ruotsissa, josta muutin Suomeen ja Raaheen vuonna 1974. Vanhempieni kotimaa vetosi minuun jo lapsena, joten muutto tänne Suomeen oli selvä asia. Osa lähiomaisistani asuu edelleen Ruotsissa. Näin pieni ikävä Ruotsiin läheisten luo on aina sydämessä.

Asun Piehingissä kauniin maalaismaiseman ympäröimänä. Rakastan luontoa ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Olen kiinnostunut mm. puutarhanhoidosta. Puutarhaani voi käydä katsomassa kotisivultani www.sirpapuutarha.com Kotisivulta löytyy sivu Kristillisiä avaimia, josta voit käydä lukemassa myös hengellisiä kirjoituksia.

Maallikkokoulutuksesta sain valmiudet monenlaiseen seurakunta- ja evankelioimis työhön. Koen kutsumuksekseni pienryhmätoiminnan ja julistustyön eri muodot. Hengellisen kodin olen löytänyt Suomen Raamattuopistosta. Näin viisikymppisenä kristittynä naisena löydän elämän rikkauden ja onnellisuuden sisäisestä ja ulkoisesta vapaudesta tehdä asioita, jotka minua kiinnostavat. Haluan jakaa niitä myös sinun kanssasi.


Raahen seurakunta PL 30 92101 RAAHE, Puh. (08) 213 2610, faksi (08) 213 2609, email: raahen.seurakunta@evl.fi