Julkaistu 17.02.2010, kirjoittanut Tyyne Louhimaa
Kerhon pienet arkienkelit
1 kommenttiaUsein kokee hetkiä, joita voisi sanoa päivän tai viikon kohokohdiksi. Viime viikolla koin sellaisen Ollinsaaren perhekerhon eteisessä: Ritva kirjoitti arkienkeleistä ja sain nähdä pieniä sellaisia itseteossa!
Kaksi noin neljän vanhaa tyttöstä seisoi käsikkäin eteisessä ympärilleen katsellen. Joku lapsi kulki yksin ystävysten ohitse. Tytöt kumartuivat kulkijan puoleen ja kysyivät hellästi mutta tomerasti: ”OLETKO SINÄ EKSYKSISSÄ?”. Pikkukaveri vastasi lyhyesti, ettei ole. Tyttöset jäivät hymy huulillaan odottamaan seuraavaa tilaisuutta auttaa.
Näin arkienkelit jo heidän edellisessä tehtävässään: Pienet tyttöset ohjasivat vielä pienempää poikaa määrätietoisesti eteenpäin käytävällä. Vessan nurkalla seurue saavutti päämääränsä; pienokaisen äiti löytyi. Pienellä ei ollut hätää, vaikka äiti olikin piipahtanut yksin nurkan taakse. Arkienkelit vain niin mielellään auttoivat!
Kotiin ajellessani mietin, että näitä lapsia on rakastettu ja hoivattu. Heidän hätänsä on huomattu ja heitä on lohdutettu. Heidän tunteensa on otettu todesta – ilo, suru, pelko ja viha sekä niiden lukemattomat muunnokset kateudesta ja mustasukkaisuudesta nolouteen ja häpeään. Heiltä on kysytty ”oletko eksyksissä” ja heitä on autettu turvaan arjen aallokoissa. Empatia on saanut kasvaa heissä. He jakavat jo turvaa ja hoivaa eteenpäin, koska heillä on siihen varaa.
Varmasti kaikilla lapsilla on myös vähemmän enkelimäiset hetkensä, sillä jokainen ihminen tuntee päivittäin myös ikävältä tuntuvia tunteita. Tärkeintä on kokea, että on rakastettu ja arvostettu, aarre ja ilonaihe tunteista riippumatta. Ettei tarvitse tienata syliä ja hyviä sanoja kiltteydellä tai helppoudella, iloisuudella tai onnistumisilla. Näkemäni arkienkelit ainakin auttoivat rakkaudesta ja auttamisen ilosta – ei kerätäkseen hyväksyntää; he eivät tienneet kenenkään edes näkevän.
Äiti Teresa muistutti, että omassa kodissamme voi asua koditon; Lapsi, nuori tai aikuinen, joka ei saa riittävästi rakkauttamme. Siksi hän luulee olevansa huono, vääränlainen ja arvoton. Voimme kuvitella, miten sellainen tunne heijastuu eteenpäin. Rakastamme kyllä, mutta aina se ei välity lapsen tai nuoren sydämelle riittävästi. Tieto rakkaudesta ei riitä. Se täytyy saada kokea tunnetasolla saakka. Aina on varaa lisätä hymyä ja silmiin katsomista, syliä ja hiusten pörrötystä. Ilmaisia viestejä rakkaudesta – ja parhaita! Se on arkienkelinä olemista, eksyneen ja yksinäisen auttamista yhteyteen.
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Kaksi noin neljän vanhaa tyttöstä seisoi käsikkäin eteisessä ympärilleen katsellen. Joku lapsi kulki yksin ystävysten ohitse. Tytöt kumartuivat kulkijan puoleen ja kysyivät hellästi mutta tomerasti: ”OLETKO SINÄ EKSYKSISSÄ?”. Pikkukaveri vastasi lyhyesti, ettei ole. Tyttöset jäivät hymy huulillaan odottamaan seuraavaa tilaisuutta auttaa.
Näin arkienkelit jo heidän edellisessä tehtävässään: Pienet tyttöset ohjasivat vielä pienempää poikaa määrätietoisesti eteenpäin käytävällä. Vessan nurkalla seurue saavutti päämääränsä; pienokaisen äiti löytyi. Pienellä ei ollut hätää, vaikka äiti olikin piipahtanut yksin nurkan taakse. Arkienkelit vain niin mielellään auttoivat!
Kotiin ajellessani mietin, että näitä lapsia on rakastettu ja hoivattu. Heidän hätänsä on huomattu ja heitä on lohdutettu. Heidän tunteensa on otettu todesta – ilo, suru, pelko ja viha sekä niiden lukemattomat muunnokset kateudesta ja mustasukkaisuudesta nolouteen ja häpeään. Heiltä on kysytty ”oletko eksyksissä” ja heitä on autettu turvaan arjen aallokoissa. Empatia on saanut kasvaa heissä. He jakavat jo turvaa ja hoivaa eteenpäin, koska heillä on siihen varaa.
Varmasti kaikilla lapsilla on myös vähemmän enkelimäiset hetkensä, sillä jokainen ihminen tuntee päivittäin myös ikävältä tuntuvia tunteita. Tärkeintä on kokea, että on rakastettu ja arvostettu, aarre ja ilonaihe tunteista riippumatta. Ettei tarvitse tienata syliä ja hyviä sanoja kiltteydellä tai helppoudella, iloisuudella tai onnistumisilla. Näkemäni arkienkelit ainakin auttoivat rakkaudesta ja auttamisen ilosta – ei kerätäkseen hyväksyntää; he eivät tienneet kenenkään edes näkevän.
Äiti Teresa muistutti, että omassa kodissamme voi asua koditon; Lapsi, nuori tai aikuinen, joka ei saa riittävästi rakkauttamme. Siksi hän luulee olevansa huono, vääränlainen ja arvoton. Voimme kuvitella, miten sellainen tunne heijastuu eteenpäin. Rakastamme kyllä, mutta aina se ei välity lapsen tai nuoren sydämelle riittävästi. Tieto rakkaudesta ei riitä. Se täytyy saada kokea tunnetasolla saakka. Aina on varaa lisätä hymyä ja silmiin katsomista, syliä ja hiusten pörrötystä. Ilmaisia viestejä rakkaudesta – ja parhaita! Se on arkienkelinä olemista, eksyneen ja yksinäisen auttamista yhteyteen.
Kommentit
Voi miten ihana valonpilkahdus! Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa -periaate toimii myös myönteisissä asioissa. Empatiaakin voi nykyään omaksua. Huomiosi antaa toivoa.
Kommentin kirjoitti Aila · 18.02.2010 20:40 · #
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.
