Kaikki blogimerkinnät
Tänään: maanantai, 06.09.2010

Aila Sipola

Kellotapuli kutsuu


Julkaistu 07.06.2010


(2 kommenttia, 164 lukukertaa )
Markus lähetti Joonan laatimat ohjeet, miten voi lisätä kuvia blogiteksteihin. Ajattelin kokeilla ohjeita nyt, kun edellisestä kirjoituksesta on jo vähän aikaa kulunut ja kun tänään taas tuli tarve kirjoittaa. Tosin taidan toistaa itseäni, mutta kertaus on kuulemma opintojen äiti.
Nimittäin. Tänään oli Saloisten tapulissa kahviopäivystäjien perehdyttämistilaisuus, jonne näkyvillä mainoksilla niin netissä kuin lehden seurakuntatiedoissakin kutsuttiin uusia ja vanhoja päivystäjiä. Kuitenkaan meitä ei seurakunnan työntekijöiden (Henri, Katri ja Perttu) lisäksi ollut paikalla kuin 4-5 talkoolaista riippuen lasketaanko Sinikan sukulaistyttö vahvuuteen. Eikä joukossamme ollut yhtäkään uutta – Henriä lukuun ottamatta.
Vuosi sitten koetin blogikirjoituksessani mainostaa lähetyskahviota ja kaupata erityisesti päivystysvuoroja. Haluan jälleen vedota niihin lähialueen seurakuntalaisiin, jotka tuntevat edes vähäistä kutsumusta tai kiinnostusta olla mukana lähetystyössä. Voisitko uhrata kolme tuntia kesälomastasi? Itse olen opettaja, joten oma kesälomani kestää noin yhdeksän viikkoa. Käsittääkseni tavallisen ihmisen kesäloma lienee vajaa puolet siitä. Varasin ensi viikolta kolme päivystysvuoroa, ja mitä todennäköisimmin niitä ehtii tulla elokuuhun mennessä vielä useita. Heitän haasteen: opettajat ja eläkeläiset voisivat varata ainakin tuon kolme vuoroa ja muut työssäkäyvät edes sen yhden. Mitä useammat vastaanottavat haasteen, sitä pienempi panos riittää. Käytännön ohjeita ja neuvoja kirjoitin jo viime kesäkuussa, en käy nyt niitä tässä kertaamaan, ja tapulin seinältäkin ohjeita löytyy. Samoin kuin viime vuonna päivystysvuoro alkaa klo 15 ja päättyy klo 18. Tänä vuonna tapulikahviossa on jotain uuttakin, enpä paljasta, käykää katsomassa, ensi maanantaista 14.6. alkaen.

Kuva on viime kesältä ja sen on ottanut mieheni Heikki.





Kommentit

No juu, lasketaan tuo nyt harjoitteluksi. Olisi pitänyt esikatsella ennen julkaisemista… Ei mieheni tosiaankaan ottanut noin lättänää kuvaa. Paikka on kuitenkin tunnistettavissa.


Kommentin kirjoitti Aila itte · 07.06.2010 22:51 · #

Kuvan koko korjattu. Nyt pitäisi toimia jatkossakin.


Kommentin kirjoitti Admin · 13.06.2010 18:34 · #



Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.



Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

Kirjoittajasta lyhyesti





Nimeni on Aila Helinä Sipola. Olen syntynyt Kauhajoella v. 1964 ja asunut Raahessa vuodesta -89 perheeni kanssa, johon kuuluu aviomies ja neljä lasta. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja ja toimin Siikajoella maahanmuuttajaopettajana.

Minua on joskus luonnehdittu luonnonlapseksi. Sinisilmäisen avoimuuden ja herkkyyden lisäksi se kuvannee myös läheistä suhdettani luontoon, ympäristöön. Siitä ja muista itselleni tärkeistä asioista kirjoittelen toisinaan myös osoitteessa ailasi.vuodatus.net.



Osallistumiseni seurakunnan toimintaan painottuu sanankuulijana olon lisäksi tällä hetkellä lähinnä musiikkiin; olen mukana Saloisten kirkkokuorossa, Jedidot –lauluryhmässä, toisinaan ylistysryhmässä ja nyttemmin myös avustajana Christian Fellowship –toiminnassa.
Raahen seurakunta PL 30 92101 RAAHE, Puh. (08) 213 2610, faksi (08) 213 2609, email: raahen.seurakunta@evl.fi