Julkaistu 31.05.2009, kirjoittanut Aila Sipola
Juhlien aikaan
0 kommenttiaTänään on kulunut kymmenen päivää helatorstaista. On helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen muistopäivä ja seurakunnan syntymäpäivä. Tänä vuonna helluntai ajoittui samalle viikonlopulle koulujen päättäjäisten, valmistujaisten ja lakkiaisten kanssa. Raahen kirkossa juhlittiin tänään myös Haaralan hautausmaata. En ollut kuuntelemassa, mutta olettaisin lääninrovastin saarnassaan vähintään sivunneen helluntain aihetta, niin ettei seurakunnan lähes kaksituhantinen syntymäpäivä tyystin jäänyt hautausmaan 200-vuotispäivän jalkoihin.
Helluntai on yksi kolmesta kirkkovuoden suuresta juhlasta, joilla kaikilla on vastineensa myös juutalaisessa juhlaperinteessä; joululla hanukka, valon juhla, pääsiäisellä pesach ja helluntailla shavuot. Helluntaijuhlan sisältö juutalaisille on kahtalainen: sitä vietetään tooran eli lain antamisen juhlana sekä ammoisista ajoista myös uudisviljan juhlana. Shavuotin ajankohtaan Israelissa osuu myös ensihedelmien korjuu.
En käy tässä käsittelemään mainittujen juhlien yhteyksiä toisiinsa sen syvällisemmin, tyydyn vain nostamaan hattua Jumalan salaisuuksille ja tarkoituksille. Sillä ilmiselvästi Hänellä oli tarkoituksensa aikanaan antaa tarkat ohjeet pesachin viettoon, eikä ole sattumaa sekään, että vietämme Pyhän Hengen juhlaa samaan aikaan kuin juutalaiset ensihedelmiä ja Jumalan Sanan antamista.
Oikeastaan tarkoitukseni oli kirjoittaa jotain noista alussa mainitsemistani maallisista juhlista – mutta en tahtonut ohittaa helluntaitakaan. Olimme eilen kaksissa lakkiaisissa. Toisten juhlien emäntä sanoi, ettei hän ollut osannut arvatakaan, miten paljon mutkikkaampaa on järjestää lakkiaisia kuin vaikka konfirmaatiojuhlia. Rippijuhliin tulevien määrän – ja sitä mukaa tarjottavien määrän – pystyy laskemaan kutakuinkin tarkkaan. Mutta lakkiaisjuhlavieraiden määrää on paha ennakoida. Muistui elävästi mieleen omien poikiemme juhlien järjestämiset. Silloin pystyin eläytymään Jeesuksen vertaukseen juhlista, jonne kutsutut eivät tahtoneet tulla ja jonne sitten haalittiin väkeä katujen varsilta puolipakolla. No, me emme ryhtyneet pakkohaalimiseen, tyydyttiin vain syömään pakastettuja voileipä- ja täytekakkuja pitkin kesää. Juhlakulttuuri ja kylästely täällä ja tähän aikaan on niin kovin erilaista kuin minun nuoruudessani tuolla Etelä-Pohjanmaan maaseudulla. Sen olen kokemuksen kautta oppinut.
Tänään vielä vaihdoimme ajatuksia muissa lakkiaisissa olleiden kanssa. Kuulin suureksi hämmästyksekseni, että eräissäkin lakkiaisissa olivat pöydät notkuneet herkuista, mutta ei mitään gluteenitonta. Kuitenkin tarjottavia oli puoliväkisin tyrkytetty keliakiaa sairastavalle juhlavieraalle. Liian kilttinä hän oli sitten koettanut varovasti ottaa vähän marjoja ja vaahtoa kakun päältä – mutta oli saanut tuta kiltteyden karmeat seuraukset. Minun lähipiirissäni on ainakin puolenkymmentä keliaakikkoa, heistä lähes kaikki ovat tuollaisia vaatimattomia ja hiljaisia, jotka eivät pidä ääntä eivätkä tee numeroa itsestään. Sitä suuremmalla syyllä jokaisen juhlien järjestäjän tulisi ottaa huomioon keliakian ja myös muiden ruoka-aineallergioiden mahdollisuus, ellei ole kyse perhepiirin pikkupippaloista, joissa jokainen vieras on kaikkine vaivoineen tunnettu.
En malta olla vielä mainitsematta, että insuliinihoitoiset diabeetikot voivat yleensä kyllä syödä normaaleja makeita leivonnaisiakin, heille vain ei kannata olla niitä ylettömästi tuputtamassa. Kyllä he itse tietävät, mitä voivat syödä ja kuinka paljon.
Juhlissa on mukava käydä ja niitä on myös mukava suunnitella ja järjestää. Usein kuitenkin huomaa harmikseen, ettei ehtinytkään kohdata vieraita kunnolla ja jutella niiden kaikkien rakkaiden sukulaisten kanssa, joita ei pitkien välimatkojen takia näe juuri muualla kuin perhejuhlissa. Molemmissa eilisissä juhlissa kuitenkin vaihdettiin lupauksia, että pidetään yhteyttä ja nähdään ja käydään kylässä. Yksi lupaus toteutettiin jo tänään, kun kummipoika perheineen kävi. Itsekin ehdittiin kirkon jälkeen käydä yhdessä kyläpaikassa. Tämä on hyvä alku alkaneen kesän suhdetoiminnalle.
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Helluntai on yksi kolmesta kirkkovuoden suuresta juhlasta, joilla kaikilla on vastineensa myös juutalaisessa juhlaperinteessä; joululla hanukka, valon juhla, pääsiäisellä pesach ja helluntailla shavuot. Helluntaijuhlan sisältö juutalaisille on kahtalainen: sitä vietetään tooran eli lain antamisen juhlana sekä ammoisista ajoista myös uudisviljan juhlana. Shavuotin ajankohtaan Israelissa osuu myös ensihedelmien korjuu.
En käy tässä käsittelemään mainittujen juhlien yhteyksiä toisiinsa sen syvällisemmin, tyydyn vain nostamaan hattua Jumalan salaisuuksille ja tarkoituksille. Sillä ilmiselvästi Hänellä oli tarkoituksensa aikanaan antaa tarkat ohjeet pesachin viettoon, eikä ole sattumaa sekään, että vietämme Pyhän Hengen juhlaa samaan aikaan kuin juutalaiset ensihedelmiä ja Jumalan Sanan antamista.
Oikeastaan tarkoitukseni oli kirjoittaa jotain noista alussa mainitsemistani maallisista juhlista – mutta en tahtonut ohittaa helluntaitakaan. Olimme eilen kaksissa lakkiaisissa. Toisten juhlien emäntä sanoi, ettei hän ollut osannut arvatakaan, miten paljon mutkikkaampaa on järjestää lakkiaisia kuin vaikka konfirmaatiojuhlia. Rippijuhliin tulevien määrän – ja sitä mukaa tarjottavien määrän – pystyy laskemaan kutakuinkin tarkkaan. Mutta lakkiaisjuhlavieraiden määrää on paha ennakoida. Muistui elävästi mieleen omien poikiemme juhlien järjestämiset. Silloin pystyin eläytymään Jeesuksen vertaukseen juhlista, jonne kutsutut eivät tahtoneet tulla ja jonne sitten haalittiin väkeä katujen varsilta puolipakolla. No, me emme ryhtyneet pakkohaalimiseen, tyydyttiin vain syömään pakastettuja voileipä- ja täytekakkuja pitkin kesää. Juhlakulttuuri ja kylästely täällä ja tähän aikaan on niin kovin erilaista kuin minun nuoruudessani tuolla Etelä-Pohjanmaan maaseudulla. Sen olen kokemuksen kautta oppinut.
Tänään vielä vaihdoimme ajatuksia muissa lakkiaisissa olleiden kanssa. Kuulin suureksi hämmästyksekseni, että eräissäkin lakkiaisissa olivat pöydät notkuneet herkuista, mutta ei mitään gluteenitonta. Kuitenkin tarjottavia oli puoliväkisin tyrkytetty keliakiaa sairastavalle juhlavieraalle. Liian kilttinä hän oli sitten koettanut varovasti ottaa vähän marjoja ja vaahtoa kakun päältä – mutta oli saanut tuta kiltteyden karmeat seuraukset. Minun lähipiirissäni on ainakin puolenkymmentä keliaakikkoa, heistä lähes kaikki ovat tuollaisia vaatimattomia ja hiljaisia, jotka eivät pidä ääntä eivätkä tee numeroa itsestään. Sitä suuremmalla syyllä jokaisen juhlien järjestäjän tulisi ottaa huomioon keliakian ja myös muiden ruoka-aineallergioiden mahdollisuus, ellei ole kyse perhepiirin pikkupippaloista, joissa jokainen vieras on kaikkine vaivoineen tunnettu.
En malta olla vielä mainitsematta, että insuliinihoitoiset diabeetikot voivat yleensä kyllä syödä normaaleja makeita leivonnaisiakin, heille vain ei kannata olla niitä ylettömästi tuputtamassa. Kyllä he itse tietävät, mitä voivat syödä ja kuinka paljon.
Juhlissa on mukava käydä ja niitä on myös mukava suunnitella ja järjestää. Usein kuitenkin huomaa harmikseen, ettei ehtinytkään kohdata vieraita kunnolla ja jutella niiden kaikkien rakkaiden sukulaisten kanssa, joita ei pitkien välimatkojen takia näe juuri muualla kuin perhejuhlissa. Molemmissa eilisissä juhlissa kuitenkin vaihdettiin lupauksia, että pidetään yhteyttä ja nähdään ja käydään kylässä. Yksi lupaus toteutettiin jo tänään, kun kummipoika perheineen kävi. Itsekin ehdittiin kirkon jälkeen käydä yhdessä kyläpaikassa. Tämä on hyvä alku alkaneen kesän suhdetoiminnalle.
Kommentit
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.
