Julkaistu 25.01.2010, kirjoittanut Tyyne Louhimaa
Arkea ja pyhää kaikilla aisteilla
0 kommenttiaEsko Kokkonen lukee Pohjois-Suomen uutisia telkkarissa ja alan muistella, miten jännältä tuntui saada äänelle kasvot noiden uutisten alettua muutama vuosi sitten. Ääni vie lapsuuskodin keittiöön. Ääni tuoksuu läskisoosilta ja kuulostaa kodilta. Ihmisen tunnemuisti tuoksuineen, makuineen ja äänineen on hienoa luomistyötä.
Tuo pehmeä ääni kuului radiosta muistaakseni noin joka arkipäivä viittä vaille puoli viisi. Istuimme pöydän ääressä syömässä äidin tekemää ruokaa, yleensä perunoita ja soosia, maitoa ja ohraleipää. Ehkä Oulun läänin alueuutisia lukivat muutkin, mutta tämä ääni on jäänyt mieleeni.
Kodin tupa tulee mieleeni myös, kun puhutaan tämän vuoden teemasta kirkon kasvatustyössä, ”pyhästä”. Viisi päivää oli koulua sekä koulun jälkeen Esko Kokkosta ja kuoripottuja. Se oli työntäyteistä, mutta hyvää arkea. Lauantaina piti siivota koti viikon kaaoksesta, mutta ei se niin kamalaa ollut, kun tiesi touhun tietävän pyhää.
Pyhiä asioita oli toki läsnä arjessakin, mutta viikoittainen pyhäpäivä oli todellinen keidas. Kun heräsi, radiosta kuului Maamiehen tietolaari tai jo jumalanpalvelus. Isä lepäsi sohvalla pyhävaatteet päällä. Äiti oli myös vaihtanut navetan jälkeen pyhäläningin. Matot puhtaalla lattialla suorissa riveissä – kotikin pyhäpuvussa. Isä ei mennyt pellolle tai metsään, vaikka muut isännät usein menivät. Iltanavetan jälkeen isä ja äiti lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja ja mukaan sai tulla, jos halusi. Minä yleensä halusin. Usein luettiin postillasta ääneen Lutherin tai Lestadiuksen kirjoituksia.
Olen kiitollinen siitä, että he malttoivat pitää pyhäpäivän kiireistä huolimatta. Uskon, että se oli koko perheelle kaikenlaisen jaksamisen ehdoton edellytys. Keidas erämaassa niin fyysisen ja psyykkisen jaksamisen kuin kodin ihmissuhteidenkin kannalta. Kattilassakin porisi pyhänä riisipuuro ja soppa, eikä lätyissä säästelty voita!
”Ilman pyhää emme jaksa arkeakaan”. Taisi olla ihan presidentin rukouspäiväjulistuksesta!
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Tuo pehmeä ääni kuului radiosta muistaakseni noin joka arkipäivä viittä vaille puoli viisi. Istuimme pöydän ääressä syömässä äidin tekemää ruokaa, yleensä perunoita ja soosia, maitoa ja ohraleipää. Ehkä Oulun läänin alueuutisia lukivat muutkin, mutta tämä ääni on jäänyt mieleeni.
Kodin tupa tulee mieleeni myös, kun puhutaan tämän vuoden teemasta kirkon kasvatustyössä, ”pyhästä”. Viisi päivää oli koulua sekä koulun jälkeen Esko Kokkosta ja kuoripottuja. Se oli työntäyteistä, mutta hyvää arkea. Lauantaina piti siivota koti viikon kaaoksesta, mutta ei se niin kamalaa ollut, kun tiesi touhun tietävän pyhää.
Pyhiä asioita oli toki läsnä arjessakin, mutta viikoittainen pyhäpäivä oli todellinen keidas. Kun heräsi, radiosta kuului Maamiehen tietolaari tai jo jumalanpalvelus. Isä lepäsi sohvalla pyhävaatteet päällä. Äiti oli myös vaihtanut navetan jälkeen pyhäläningin. Matot puhtaalla lattialla suorissa riveissä – kotikin pyhäpuvussa. Isä ei mennyt pellolle tai metsään, vaikka muut isännät usein menivät. Iltanavetan jälkeen isä ja äiti lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja ja mukaan sai tulla, jos halusi. Minä yleensä halusin. Usein luettiin postillasta ääneen Lutherin tai Lestadiuksen kirjoituksia.
Olen kiitollinen siitä, että he malttoivat pitää pyhäpäivän kiireistä huolimatta. Uskon, että se oli koko perheelle kaikenlaisen jaksamisen ehdoton edellytys. Keidas erämaassa niin fyysisen ja psyykkisen jaksamisen kuin kodin ihmissuhteidenkin kannalta. Kattilassakin porisi pyhänä riisipuuro ja soppa, eikä lätyissä säästelty voita!
”Ilman pyhää emme jaksa arkeakaan”. Taisi olla ihan presidentin rukouspäiväjulistuksesta!
Kommentit
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.
