275
2 kommenttiaEn ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista.
Tää lohdutus on ainoa: mä elän laupeudesta.
V. 275:1, säv. R. Faltin, san. Ph. F. Hiller, suom. S. Korpela
Virsi laulettiin viime sunnuntaina synninpäästön jälkeen. On kuulunut lempivirsiini siitä saakka, kun sen ensi kertaa kuulin tätini miehen hautajaisissa. Mutta juuri siitä syystä en ole koommin pystynyt laulamaan sitä alusta loppuun, kun ääni alkaa väristä ja katoaa jossain vaiheessa. En ole tullut kysyneeksi tädiltä, miten tuo virsi tuli valittua hautajaisiin.
Haapaveden kesäseuroissa laulettiin paljon Siionin Matkalauluja. Erään laulutuokion jälkeen juttelin äitini serkun kanssa laulujen annista. Anna-Liisa mainitsi yhdestä laulusta, että hän on sen valinnut hautajaisiinsa. Kerroin itsekin suunnitelleeni omia hautajaisiani ja niiden musiikkia, mutta jättäneeni sitten suunnittelut kesken, kun aloin ajatella, että minulle taitaa olla ihan sama, mitä toiset laulavat, jos en ole itse kuulemassa. Siihen Anna-Liisa arveli, että eihän sitä ihan varmasti tiedä.
Olennaisempaa kuin lauluvalinnat on kuitenkin ylipäätään tiedostaa oma kuolevaisuutensa ja olla valmiina lähtöön, kun kutsu käy. Olen varovasti alkanut suunnitella ”perinnönjakoa” ja rompekomeroiden setvimistä, ettei jälkeen jäävien urakka olisi ylivoimainen. Mutta tuo on vain maallista ja toisarvoista. Tärkein asia kuoleman edessä – sillä edessä se on, lähempänä tai kauempana – on suurin piirtein sanottu tämän virren sanoissa.
Sua, Jeesus, kiitän ainian, kun hädästä mun nostit,
joit vihan maljan katkeran ja verelläs mun ostit.
On autuuteni sinussa: mä elän laupeudesta.
Ylistän, Isä, sinua nyt täällä murheen maassa,
vaan kerran valkovaatteissa saan kiittää kunniassa.
Soi riemuvirsi taivaassa: Mä elän laupeudesta.
Kommentit
Ihanaa luettavaa. Kiitos, Aila. Tuo on myös minun lempivirsiäni. Kirjoituksesi toi hyvää mieltä. Rakas mieheni äiti eli anoppini kuoli alkuviikolla. Eilen haimme tavarat vanhainkodilta. Viimeinen muutto vie hiljaiseksi ja silloin on tosiaan vain hyvä, jos sitä tavaraa on vähän, mutta Vapahtaja turvana. Rakkaalla mummullamme oli – ja dementoituneenakin ilo säilyi silmissä ja rauha katseessa. Laupeudesta…
Minun blogin kirjoitukseni on jäänyt nolon vähiin… yksi vaivainen sepustus!! Nyt pitää alkaa saada elämää paperille…onneksi te muut olette kirjoitelleet vähän tiuhempaan!!
Kommentin kirjoitti Tyyne · 15.08.2009 15:18 · #
Kiitos, Tyyne, palautteesta. Etenkin kun se oli myönteistä ;-)
Oli myös mielenkiintoista ja koskettavaa lukea viimeaikaisista kokemuksistasi.
Sinun sepustuksesi ei suinkaan ollut vaivainen. Muistathan sanonnan “ei määrä vaan laatu”. (Saisin itsekin pitää sen mielessäni…)
Kommentin kirjoitti Aila · 16.08.2009 21:55 · #
Voit jättää kommentin. Nimi, email ja kommentti ovat pakollisia kenttiä.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.
